Suurten lehtien kilpailussa parhaasta etusivusta palkittiin Savon Sanomat. Hufvudstadsbladetin Volt-liite voitti featuresarjan. Hufvudstadsbladetilla oli myös parhaat paikallisuutisten sivut.

Keskikokoisten lehtien etusivukilvan voitti Vasabladet. Featuresivujen kullan sai Keskipohjanmaa, ja parhaista paikallisuutissivuista palkittiin tässä kokoluokassa Hämeen Sanomat.

Pienimpien lehtien ryhmässä Västra Nyland nappasi kultaa sekä etusivullaan että featuresivullaan. Parhaat paikallisuutisten sivut oli Nya Ålandilla.

Kilpailun kultamitalistit palkitaan Sanomalehtien Liiton kevätkokouksessa Porissa 8. toukokuuta. Kaikkiaan kilpailussa jaettiin 28 mitalisijaa. Lisäksi myönnettiin kolme kunniamainintaa.

Ulkoasukilpailuun osallistui yhteensä 252 työtä. Paras sivu valittiin kolmessa sarjassa: etusivut/premiäärit, featuresivut ja paikallisuutisten sivut. Kolmannessa sarjassa lehdet kilpailivat kolmen eri päivän paikallissivuilla.

Suurten lehtien rajana kilpailussa on 40 000 kappaleen levikki. Pienimpien lehtien luokassa kilpailivat lehdet, joiden levikki on alle 12 000 kappaletta.

Kilpailun tuomareina toimivat Art Director Markus Frey Kauppalehdestä, toimitussihteeri Veera Malin Suomen Lehdistöstä, kuvatutkija Hannu Vanhanen Tampereen yliopistosta, graafisen suunnittelun professori Tapio Vapaasalo Taideteollisesta korkeakoulusta ja päätoimittaja Tommy Westerlund Västra Nylandista.

Tuomariston jäsenet eivät osallistuneet äänestyksiin, joissa heidän oman lehtensä sijoitus ratkesi.