%.
-Näen, että uuden toimilupakauden rakennemuutoksen jälkeen olemme nyt normaalissa aikataulussa ja voimme jatkaa kohti alkuperäistä tavoitetta, joka on kasvaa prosentuaalisesti enemmän kuin mainosmarkkinat. Tämä tarkoittaa vuositasolla kaksinumeroisia prosenttilukuja, sanoo RAB Finlandin toimitusjohtaja Stefan Möller.
Valtakunnalliset radiokanavat kasvattivat myyntiä yli 24 prosenttia verrattuna viime vuoden tammikuuhun.
Paikallisten kaupallisten radioasemien myynti on lähes kymmenen prosentin kasvussa. Esimerkiksi Lahdessa Radio Voima (entinen Radio 99) kasvatti myyntiään yli 30 prosenttia verrattuna viime vuoden tammikuuhun.
-Odotan vahvaa ensimmäistä kvartaalia koko toimialalle, uskoo Möller.
Kasvuluvut ja ennusteet perustuvat RAB Finland Oy:n omistajan, Suomen Radioiden Liiton jäsenasemiltaan keräämiin tietoihin.