Markkinointiviestintäkonserni OjalaSaariGroupiin kuuluva OSG Viestintä Oy:lle on vastikään nimitetty uusi toimitusjohtaja, aiemmin suunnittelujohtajana toiminut Toni Perez.
OjalaSaariGroupin toimitusjohtaja Jaakko Ojalan mukaan konserni tulee lähitulevaisuudessa nimittämään uusia toimitusjohtajia myös muihin tytäryhtiöihin.
Perez aloitti OSG Viestinnässä vuonna 2005. Hän on toiminut aiemmin muun muassa viestintäpäällikkönä Saga Groupissa, joka omistaa esimerkiksi Naantalin Kylpylän. Turussa asuva Perez on opiskellut mediatutkimusta Turun yliopistossa ja yhteisöviestintää Leipzigin yliopistossa Saksassa. Perez kertoo, että yritykset ovat viime vuosina alkaneet käyttää viestintätoimistoja entistä monipuolisemmin. Myös aivan pienet yritykset ovat löytäneet viestintätoimistojen palvelut.
“Yhä useammat odottavat viestintätoimistolta perinteisten mediasuhteiden hoitamisen ja julkaisujen toimittamisen lisäksi myös strategista sparrausta. Viestintästrategian laatiminen kirkastaa usein yrityksen visiota. Voimme auttaa myös sisäisen viestinnän prosessien luomisessa sekä konkretisoida viestejä, joita yrityksellä on kerrottavana sidosryhmilleen”, Perez sanoo.
Viestintä toimii yhä useammin keihäänkärkenä
OSG Viestintä on osa OjalaSaariGroupia, joka tarjoaa asiakkailleen konsernin kautta koko integroidun markkinointiviestinnän paketin eli viestinnän lisäksi mainonnan suunnittelun, digitaaliset ratkaisut ja tilasuunnittelun. Perezin mukaan viestinnästä on entistä useammin tullut markkinontiviestinnän keihäänkärki, jota muut kanavat tukevat.
“Saimme vuoden 2007 aikana kymmenen merkittävää uutta asiakkuutta. Uskon, että syynä oli juuri kokonaisvaltainen ajattelumme”, Perez sanoo.
OSG Viestinnän asiakkaita ovat muiden muassa Gasum, Rautakirja, Samsung ja YH. Sen Turun ja Helsingin toimistoissa työskentelee Perezin lisäksi yhteensä seitsemän rautaista viestinnän ammattilaista. Viimeksi väkeä on rekrytoitu graafiseen suunnitteluun.