Esityksen päätteeksi tekijäryhmä ja erityisesti elokuvan tähti, Saksassakin entuudestaan tunnettu Outi Mäenpää saivat lämpimät aplodit.

Aiemmin päivällä Musta jää esitettiin ensimmäistä kertaa kansainväliselle lehdistölle, jota saapui paikalle niin runsaasti, että järjestäjät joutuivat ottamaan käyttöön toisen esityssalin.

Esityksen jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Kotwica, Mäenpää, elokuvan suomalainen päätuottaja Kai Nordberg sekä saksalainen osatuottaja Steffen Reuter vastailivat kysymyksiin mm. elokuvan tyylilajista ja musiikista.

Kotwica kertoi halunneensa sekoittaa genrejä ja tuoda elokuvaan trillerielementtejä, koska ne vastaavat elokuvan henkilöiden petetyksi tulemisen tunteita. “Petetyksi tuleminen on lähimpänä todellista kauhua oleva tunne, jonka voin kuvitella omaan elämääni.”

Eicca Toppisen valitsemisesta elokuvan musiikin säveltäjäksi Kotwica totesi, että Mustan jään keskeiset peitetyn, piilotetun, naamioiden ja esittämisen teemat löytyvät myös Toppisen musiikista.

Lehdet kehuvat Outi Mäenpäätä

Tänään ilmestyivät kansainvälisten elokuvalehtien Screenin ja Varietyn ensi-iltakritiikit. Screenin Lee Marshall kehuu erityisesti Outi Mäenpään ”raakaa mutta nyansoitua” roolityötä ja nimeää Mäenpään yhdeksi ennakkosuosikiksi festivaalin parhaan naisnäyttelijän palkinnolle.

Outi Mäenpää ja Martti Suosalo Musta jää filmissä. Lähde: Finnkinon galleria
Outi Mäenpää ja Martti Suosalo Musta jää filmissä. Lähde: Finnkinon galleria

Näyttelijöiden ja ohjaaja-käsikirjoittajan lisäksi hän mainitsee tekijöistä säveltäjä Eicca Toppisen, jonka musiikkia hän luonnehtii ”eräänlaiseksi etno-Sibeliukseksi”. Marshallin mukaan Musta jää voi hyvinkin rikkoa säännön, jonka mukaan ”suomalaiset elokuvat eivät matkusta (elleivät ne ole jommankumman Kaurismäen veljeksen tekemiä)”.

Hän toteaa, että Musta jää voi löytää yleisönsä Euroopassa ja muualla maailmassa samanlaisilla art house -areenoilla, joilla
tanskalaisiakin laatuelokuvia esitetään.

Varietyn Leslie Helperin pitää Mustan jään runsaita juonikuvioita jossain määrin epäuskottavina, mutta löytää tarinan ytimestä kuitenkin ”emotionaalisen totuuden naisten välisen ystävyyden kompleksisuudesta ja siitä, kuinka äärimmäinen intohimo voi vahingoittaa sielua”.

Myös Helperin kehuu erityisesti Mäenpäätä. Hän mainitsee erikseen myös kuvaaja Harri Rädyn, jonka tiukat lähikuvat
Mäenpäästä ja Ria Katajasta muistuttavat häntä Ingmar Bergmanin Personasta.

Mustan jään suomalaisesta tekijätiimistä olivat Berliinin eilisessä ensi-illassa paikalla ohjaaja-käsikirjoittaja Petri Kotwica, tuottajat Kaarle Aho ja Kai Nordberg, näyttelijät Outi Mäenpää, Sara Paavolainen ja Ville Virtanen, kuvaaja Harri Räty ja leikkaaja Jukka Nykänen.