Uudistuneen Kauppalehti.fi:n sivuston aineistosta suuri osa on muuttunut maksuttomaksi. Onko tämä käytännössä itse asiassa nyt kokonaan maksuton, arkistoa lukuunottamatta?

”Ei ole. Maksulliset ja maksuttomat palvelut on nyt selkeästi eriytetty. Maksavan tilaajan käyttöliittymä on linkitykseltään hieman erilainen”, päätoimittaja Eero Tuomisto vastaa.

Kauppalehti.fi saa tuloja ilmoitusmyynnin muodossa. Ilmoitustulo on ylittänyt viime vuosina sisältömyynnin, mutta molemmat ovat merkittäviä. Verkkojulkaisun liikevaihto on 10 prosenttia paperilehden liikevaihdosta. Kaikkiaan sähköinen liiketoiminta, ePortti ja Balance Consulting mukaan lukien, on jo yli 20 prosenttia Kauppalehden liikevaihdosta.

Laatu ratkaisee, sanoo päätoimittaja Eero Tuomisto, Kauppalehti.fi
Laatu ratkaisee, sanoo päätoimittaja Eero Tuomisto, Kauppalehti.fi

Tuomiston mukaan lehdessä ei julkaista juuri lainkaan sellaista, mikä ei ole jo verkossa. ”Netistä löytyvät kaikki Kauppalehden jutut ja paljon lisää. Päivän lehti kuuluu maksulliseen uutispakettiin. Kauppalehti Optiota siellä ei vielä ole”, hän kertoo.

Taloussanomat.fi:n tarjoaa kaiken maksutta. Sen kävijämäärät ovat nousseet, mutta kuitenkin vielä selvästi alle Kauppalehden. Viime viikon (viikko 4) TNS-metrix –tulokset ovat selvästi Kauppalehden hyväksi: Kauppalehti 385095 ja Taloussanomat 310607.

Tuomisto haluaa muistutttaa, että Kauppalehden kävijäuskollisuus on huomattavasti korkeampi kuin Taloussanomilla. Kauppalehdellä se on 4,4 ja Taloussanomilla 2,9. Sivulatauksien määrä on Kauppalehden hyväksi yksi miljoonaa, hän korostaa.

Taloussanomat ei ole onnistunut taloudellisesti, eikä yhtiön johto ole luvannut tulosta verkkolehdestäkään lähitulevaisuudessa. Tuomisto sanoo, että ”arvostamme toki kilpailijaamme, mutta pyrimme julkaisemaan kannattavasti kaikissa välineissä. Vain sillä tavalla voidaan taata viestimen riippumattomuus ja pitkäjänteinen kehitystyö.”

Kauppalehden ja Taloussanomien kävijäprofiilit ovat myös erilaiset. Oma, laadukas kävijäprofiilimme tukee mainosmyyntiä erittäin hyvin, hän toteaa.

Kauppalehti uskoo myös paperilehden levikin kasvuun

Tuomisto kertoo, että painetun Kauppalehden levikin arvioidaan kasvavan tänä vuonna merkittävästi. ”Verkossa kävijämäärien kasvu ei voi jatkua loputtomasti, ilman että kävijäprofiili liudentuu ja fokus hämärtyy. Talousalan erikoisjulkaisuna me painimme omassa sarjassamme, emmekä edes halua kilpailla iltapäivälehtien miljoonaportaalien kanssa.”

”Uskon, että maksullisille lisäarvopalveluille on kysyntää ja niihin me panostamme jatkossakin. Näkemyksellisyys ja asiakashyöty ovat tässä keskeisiä menestystekijöitä”, hän vakuuttaa.

Sitä paitsi, pyörsihän Rupert Murdochkin viime viikolla päätöksensä muuttaa Wall Street Journalin online-sivusto kokonaan maksuttomaksi, hän muistuttaa.

Lisää tilastoja