Halosen johdolla Image Kustannus on saatu taloudellisesti toimintakykyiseksi sekä liitetty omana vahvana brändinään toimivaksi osaksi A-lehdet-konsernia.

A-lehtien toimitusjohtaja, Image Kustannuksen hallituksen puheenjohtaja Olli-Pekka Lyytikäinen sanoo olevansa Halosen tekemään työhön erittäin tyytyväinen: ”Image Kustannus on käynyt läpi kovan muutoksen. Tulos on parantunut merkittävästi ja yhtiö jatkaa nyt hyvässä vireessä profiililehtien kustantajana. Tuoteportfoliossa olevat lehdet muodostavat yhtiön toiminnan kivijalan tästä eteenpäin.”

Lyytikäisen mukaan A-lehdet olisi mielellään pitänyt Halosen riveissään. Yhteistyö ei kuitenkaan lopu, sillä Halonen jatkaa Image Kustannus Oy:n hallituksessa.

Halonen kertoo paljastavansa uudet suunnitelmansa myöhemmin. ”Kaksikymmentä vuotta mediatoimialalla sallii hyvin pienen hengähdystauon. Kesän jälkeen jatkan uusissa haasteissa”, Halonen kertoo.