Alustavien tietojen mukaan Suomessa myytiin noin 6,6 miljoonaa
elokuvalippua vuonna 2007. Elokuvissakäynnit putosivat noin 2 prosenttia edellisvuodesta. Vuoden katsotuin elokuva oli The Simpsons Movie,jonka kävi katsomassa yli 400 000 suomalaista.

Suomen elokuvasäätiön mukaan kotimaiset elokuvat keräsivät vuoden aikana noin 1,3 miljoonaa katsojaa elokuvateattereihin. Kotimaisen elokuvan osuus kaikista katsojista on näin ollen lähes 20 %. Katsotuimmaksi kotimaiseksi elokuvaksi nousi joulukuun aikana Juha Wuolijoen Joulutarina, jonka oli vuoden loppuun
mennessä nähnyt jo yli 240 000 katsojaa.

Kaiken kaikkiaan teattereissa nähtiin viime vuonna 14 kotimaista ensi-iltaa, joista kaksi oli dokumenttielokuvia. Vuoden 2007 kotimaisten elokuvien katsojaluvut löytyvät täältä.

Vuonna 2008 saadaan teattereihin ainakin 11 kotimaista ensi-iltaelokuvaa. Elokuvavuoden aloittaa 11.1. Dome Karukosken ohjaus Leena Landerin romaanista Tummien perhosten koti. Tammikuun aikana (25.1.) teattereissa avaa myös Perttu Lepän 8 päivää ensi-iltaan, jonka pääosissa nähdään Mikko Leppilampi ja Laura Birn.