Suomen Kuvalehti aikoo valittaa valokuvaajansa saamasta tuomiosta Smash Asem -kahakassa hovioikeuteen.

Päätoimittaja Tapani Ruokasen mukaan valituksessa on kyse periaatteellisesta asiasta. Hän pitää oikeuden päätöstä käsittämättömänä. “Tämä on periaatteellinen kysymys. Katsotaan millainen sananvapaus Suomessa on”, Ruokanen sanoi Helsingin Sanomille.

Ruokasen mukaan kuvaajilla ja toimittajilla oli velvollisuus seurata tapahtuma paikan päällä. Kuvaaja Markus Pentikäinen oli itse sitä mieltä, että oikeuden olisi pitänyt hylätä syyte.

Poliisi vei Pentikäisen putkaan nykytaiteen museon Kiasman edustalta Smash Asem-mielenosoituksen yhteydessä syyskuussa 2006. Hän oli valokuvaamassa Suomen Kuvalehdelle tapahtumia poliisin saartorenkaan sisäpuolella.

Suomi loukkaa Euroopan ihmisoikeussopimusta

“Lehdistönvapaudella on erinomainen historia Suomessa, minkä vuoksi Markus Pentikäisen pidätys ja joutuminen oikeuteen ovat pettymyksiä”, IPI:n johtaja Johann P. Fritz toteaa.

Fritz huomauttaa, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen kymmenes artikla takaa oikeuden vastaanottaa ja levittää tietoja viranomaisten siihen puuttumatta.

Lue HS:n uutinen