Business Pirkanmaa 2008 –yrityskilpailu yhdistää pitkäkestoiseen projektiin Uusyrityskeskus Ensimetrin, Pirkanmaan Yrittäjät Ry:n, Pirkanmaan Lehtitalo –konsernin, Tampereen Seudun Osuuspankin ja SUN Radion. Kilpailun tarkoituksena on perustaa Pirkanmaalle uutta voitokasta liiketoimintaa, johon osakkaiksi lähtevät Pirkanmaan Lehtitalo –konserni ja Radio SUN.

Järjestäjät ottavat vastaan uusyritysideoita ja liiketoimintasuunnitelmia uusyrityskeskus Ensimetrin kautta. Jokaiselta yhteistyökumppanilta on oma jäsenensä Raadissa, joka valitsee parhaimmat suunnitelmat Ensimetrin suoritettua esikarsinnan. Kilpailun loppumetreillä tuodaan julki kolmen kärki, joiden kanssa neuvotellaan tarkemmin sijoittamisesta, omistussuhteista ja yhtiön strategiasta.

Perustettavan yrityksen koolla ei ole merkitystä, Raati peräänkuuluttaa ennen kaikkea innovatiivisuutta ja ennakkoluulotonta ajattelua. Toimialaa ei ole rajattu, riittää kun tuote tai palvelu on suunnattu kuluttajille ja yhtiöstä tulee osakeyhtiömuotoinen.

“Uuden kuluttajamarkkinoille suuntaavan yrityksen suurimpia haasteita on alun markkinointi, siihen uppoaa rahaa ja tulokset eivät tule hetkessä. Muun muassa tähän voimme tuoda helpotusta sekä Radion, että Lehtitalon osaamisesta ja tuotteista”, luonnehtii SUN Radion toimitusjohtaja Otto Linna mediatalojen uusyrittäjälle mukanaan tuomia synergiaetuja.