Finnpanelin tv-mittaritutkimuksen mukaan noin 3,4 miljoonaa
suomalaista katsoi syys-lokakuussa televisiota päivittäin. Katselu kasvoi 2 % verrattuna vuoden 2006 vastaavaan aikaan.
10 vuotta täyttäneet suomalaiset katsoivat syys-lokakuussa televisiota päivittäin 2 tuntia ja 47 minuuttia. 10-24-vuotiaat katsoivat televisiota keskimäärin noin 1,5 tuntia päivässä ja 65 vuotta täyttäneet eniten: noin 4 tuntia päivässä. Katselu kasvoi kaikissa ikäryhmissä lukuun ottamatta 10-24-vuotiaita.
MTV3:n osuus kertyneestä katselusta oli 25 %, TV1:n katseluosuus oli 24 %, TV2:n 14 %, Nelosen 10 % , Subtv:n 7 %, YLEn muiden kanavien 3 %, JIM:in 2 %, MTV Oy:n maksukanavat 2 %, Urheilukanavan, The Voicen ja MusicTV:n osuudet kukin 1 % sekä muiden kanavien yhteensä 9 %.
YLE TV1:stä ja Subtv:tä lukuun ottamatta pääkanavat menettivät tarjonnan kasvaessa jonkin verran osuuksiaan pienemmille kanaville viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Digisovittimien yleistyessä yhä useammalla antennikodissa asuvalla suomalaisella on tänä syksynä useampi kanava
katsottavanaan.
Suosituimpia ohjelmia MM-kisat, Maajussille morsian ja Salatut elämät
Syys-lokakuun katsotuin ohjelma oli Yleisurheilun MM-kisalähetys
sunnuntaina 2.9.2007. Ohjelmaa seurasi keskimäärin lähes 1,1 miljoonaa suomalaista. Maajussille morsian 14.10. keräsi 980 000 ja Salatut elämät 1.10 940 000 katsojan yleisön.
Nelosella katsotuin ohjelma oli Talent Suomi 7.10, jolla oli 510 000 katsojaa ja Subtv:n katsotuin oli 30.9. esitetty Big Brother Talk Show, jolle katsojia kertyi 440 000.
10- 24-vuotiaiden keskuudessa katsotuin ohjelma oli Salatut elämät. 25-44-vuotiaiden katsotuin ohjelma oli 21.10 kello 22:25 alkanut F1-koostelähetys Brasiliasta, jossa nähtiin Kimi Räikkösen voittavan maailmanmestaruuden. 45-64-vuotiaiden katsotuin ohjelma oli Urheiluruutu ja 65 vuotta täyttäneiden TV-uutiset ja sää.
Analogiset tv-lähetykset lopetettiin Suomessa 31.8.2007. Kaapeli-tv-yhtiöillä on oikeus muuntaa digitaalisen signaalin analogiseksi 28.2.2008 asti. Syyskuun puolessa välissä 97 % antennitalouksista oli hankkinut digisovittimen, kaapelitalouksissa vastaava luku oli 72 %.