Äläkailota-kampanjan tavoitteena on saada suomalaiset miettimään matkapuhelinkäyttäytymistään sekä herättää julkista keskustelua matkapuhelimen käytöstä yleisillä paikoilla. Kampanja näkyy pääasiassa julkisissa kulkuvälineissä sekä printtimedioissa. Teema on esillä myös Voice-radiokanavalla.
Äläkailota.fi -kampanjasivuston kännykkäetikettiin on koottu käytössäännöt muistuttamaan fiksusta tavasta käyttää matkapuhelinta. Sivustolla on myös kilpailu, johon voi osallistua omalla “kailotuksella” eli julkisella paikalla kuullulla tarinalla. Noloimmat kailotukset palkitaan päivittäin.
Voitokas kampanjaidea humoristinen ja hoksauttava
Kampanjan järjestäjien mukaan Publicis Helsingin voitokas kampanjaidea on ’humoristinen, hoksauttava, helposti ymmärrettävä ja toteuttamiskelpoinen’.
”Osallistuimme todella mielellämme kilpailutukseen, koska kampanjan aihepiiri ja tavoite olivat herkulliset. Kyse on kaikille tutusta ilmiöstä: kännykkään kailotetaan ja horistaan hämmästyttävällä volyymillä julkisilla paikoilla jopa hyvinkin yksityisiä asioita piittaamatta lainkaan siitä, onko muita ihmisiä lähellä. Meillä on ollut todella hauskaa tehdessämme tätä”, kertoo toimialajohtaja Heikki Veijola Publicis Helsingistä.
Publicis Helsingin suunnittelutiimiin kuuluivat copywriter Suvi Lähde, AD Mikko Tikander, tuotanto-AD Marcus Merkl, yhteysjohtaja Carita Valve, luova johtaja Anthony Wolch sekä toimialajohtaja Heikki Veijola.
Kampanjan järjestävät DNA Finland, Elisa, Finnair, Helsingin kaupungin liikennelaitos, Liikenne- ja viestintäministeriö, Linja-autoliitto, Ratahallintokeskus, Taksiliitto, TeliaSonera, VR ja Viestintävirasto.
Kampanja käynnistyy maanantaina 5. marraskuuta 2007.