Hansaprint ja ruotsalainen Elanders laajentavat toimintaansa Romaniassa. Ne perustavat yhteisen tuotantoyhtiön (50/50
yhteisyritys) Jucu Tetarom III teollisuuspuistoon Cluj-Napocassa, johon valmistuu myös Nokian uusi matkapuhelintehdas.

Perustettava yhtiö keskittyy tuottamaan käyttöohjeita suurissa volyymeissa ja lyhyillä toimitusajoilla omistajayritysten globaaleille asiakkaille, erityisesti auto- ja kulutuselektroniikkateollisuudessa ja kustannusalalla. Uusi yksikkö aloittaa toimintansa vuoden 2008 puolivälissä, ja on mitoitettu yli 20 miljoonan Euron liikevaihdolle. Yhtiö työllistää noin 150 henkilöä vuoden 2009 loppuun mennessä.

Hansaprintillä ja Elandersilla on ollut viimeiset kolme vuotta yhteisyritys Komáromissa, Koillis-Unkarissa. Yhtiö on palvellut menestyksekkäästi alueella toimivia yrityksiä, ”just-in-time” -toimituksilla.

“Strategiamme on työskennellä läheisesti asiakkaidemme kanssa, ja erityisesti tukea heidän kasvuaan uusilla markkinoilla. Tarjoamme asiakkaitamme lähellä kehittynyttä graafista tuotantoa ja logistiikkapalveluita. Itä-Eurooppa on asiakkaillemme ja meille hyvin kiinnostava markkina, jonka lisäksi asiakkaamme voivat hyödyntää alueen matalampia tuotantokustannuksia. Yhtiömme ovat tehneet jo vuosia hyvää yhteistyötä, ja Romania tarjoaa meille valtavat tulevaisuuden kasvumahdollisuudet,” toteavat Hansaprintin toimitusjohtaja Timo Ketonen ja Elandersin konsernijohtaja Patrick Holm.

Hansaprintin ja Elandersin Romania-projektista vastaa projektijohtaja Seppo Mero, perustettavan yhteisyrityksen tuleva toimitusjohtaja.