Julkisen Sanan Neuvostosta provokatiivisesti eronnut puheenjohtaja, ministeri Kalevi Kivistö (ent. SKDL) syyttää viestimiä syyttömien leimaamisesta, kun media kertoo näyttävästi jonkun tunnetumman henkilön joutuneen poliisitutkinnan tai rikosepäilyn kohteeksi. Kivistö on oikeudenmukaisella asialla. Jos median tuottaman juttuvirran seurauksena syytön kärsii, median tulisi luonnollisesti korvata kohteelle aiheuttamansa vahinko. Media ei saa olla mikään toimittajien virittämä amatöörien kenttäoikeus, jolla ei ole mitään todellista vastuuta tekosistaan.
Media ei kuitenkaan korvaa mitään. Se vain rahastaa tutkinnan alaiseksi joutuneiden kustannuksella. Mitä mehevämpi juttu Rusista, sitä paremmin media menee kaupaksi. Tämä on siis kaupallista skandaalijournalismia, jolla ei ole mitään tekemistä punnitun ja objektiivisen tiedonvälityksen kanssa. Ammattitoimittaja tämän kyllä tietää, mutta eräät toimivat toisin rahan kiilto silmissään.
Kuvaava esimerkki joidenkin toimittajien kaksinaismoraalista on oikeustoimittajien yhdistyksen puheenjohtaja Jarkko Sipilän lausunto Helsingin Sanomissa 25. syyskuuta 2007. Hän tekeytyy pulmuseksi sanoessaan, että lukijat ja kuulijat ovat vastuussa siitä, että he ymmärtävät uutiset oikein. Sipilähän on kuin vääräleukainen savolainen, jolta myös vastuu siirtyy heti kuulijalle kun hän avaa suunsa.
Tuorein kansalaiskysely osoittaa, että kansan mielikuvissa syytetyt muuttuvat tuomituiksi hyvin ketterästi. Suurin osa erheellisesti luulee, että epäilty on lopulta rikollinen. Jos kansalle tulee väärä kuva, vika ei ole vastaanottajassa, vaan viestin lähettäjässä. Tämä asia opetetaan jo tiedotusopin alkeissakin, minkä Sipiläkin lienee Sanoman toimittajakoulussa aikoinaan kuullut.
Sipilä on toiminut rikostoimittajana Helsingin Sanomissa sekä viime vuosina MTV3:ssa. Hän elää rikoksien vatkaamisesta. Hän elää siitä jopa niin vahvasti, että on kirjoittanut jopa 12 dekkariakin. Sipilä on kaikkea muuta kuin puolueeton arvioimaan Kivistön kannanottoja.
Kivistön huomio, että julkisuuden seurauksena epäilystä tulee käytännössä rikollinen kansan silmissä loppuiäkseen, on painava. Näin on käynyt Alpo Rusille ja monille muille, ns. Noskonepalvelun tapausta myöten, jolloin verohallituksen ex-pääjohtaja JukkaTammi leimattiin Hesarissa konnaksi, vaikka hän ei sitä ollut.
Tiedonvälityksen tulee olla vapaata ja riippumatonta. Jos joku media haluaa julkistaa epäiltyjen nimiä ja tekemisiä laveasti, siihen tulee antaa mahdollisuus, mutta samalla tulee säätää laki, että media joutuu huomattaviin rahakorvauksiin, mikäli syytettä ei nosteta tai henkilö todetaan syyttömäksi oikeudessa. Se olisi silloin reilua kaikin puolin. Silloin moni media alkaisi miettiä, missä laajuudessa rikostutkinnan kohteena olevia oikein kannattaa lööpeissä leimata konniksi. Jos media vie iäksi jonkun syyttömän maineen vain rahastaakseen, on oikein, että virheistä maksetaan samalla mitalla.