“Nokia on jo aiemmin ilmoittanut tavoittelevansa johtoasemaa kuluttajille suunnatuissa mobiileissa internet-palveluissa. Mainonta-alusta on yksi olennainen osa näiden palveluiden taloudellista hyödyntämistä yhdessä asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Enpocketin edistyksellinen mobiilimainonta-alusta yhdistettynä Nokian aiempaan osaamiseen, antaa meille vahvan aseman markkinoilla,” sanoo Nokian strategiajohtaja Tero Ojanperä.
Enpocket on vuonna 2001 perustettu, yksityisesti omistettu yhtiö, jonka pääkonttori sijaitsee Bostonissa Yhdysvalloissa.
Mobiilimainonta-alusta hallitsee erilaiset tiedosto- ja jakelumuodot kuten tekstiviestit, multimediaviestit, selainpohjaisen mainonnan ja videon. Julkaisijat, operaattorit ja suuret maailmanlaajuiset mainostajat käyttävät Enpocketin alustaa ja palveluita.