Heikan mukaan pääministerin avustajakunnasta todettiin, että pääministeri antoi ohjeet ministereille kieltäytyä Aamulehden haastattelusta nimenomaan sen perusteella, kun tuli tietoon, että kysymyksissä kosketellaan Rosenholz-aineiston julkisuutta.

”Hämmästelen miten hitaasti Suomessa tällaiset asiat tulevat julkisuuteen. Tämä osoittaa suomalaisesta journalismista, että media on laiskaa ja auktoriteettiuskollista”, Heikka harmittelee.

Heikan mukaan Aamulehti aikoo jatkaa Rosenholz-skandaalin selvittämistä ja julkistamista. ”En osaa sanoa, milloin tulee taas jotain julkisuuteen, mutta asiaa ei jätetä tähän”, hän vakuuttaa.

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n laatima Rosenholz-aineisto on nykyisin Saksassa. Aineisto koostuu entisen Itä-Saksan Stasin ulkomaantiedustelun HVA:n mikrofilmeille tallentamista arkistokorteista, joissa ilmenee muun muassa Stasin kanssa yhteistyössä toimineiden ulkomaalaisten nimiä.

Suomessa Rosenholz-aineisto nousi esiin elokuun alussa vuonna 2003, kun kansanedustaja Heidi Hautala (vihr) jätti hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa hän peräänkuulutti riippumattoman asiantuntijaryhmän asettamista aineistoa selvittämään. Tuolloin sisäministeri Kari Rajamäki (sd.) vastasi Hautalalle, ettei Rosenholz-aineiston perusteella voi tehdä pitäviä johtopäätöksiä, eikä Suomessa on tehty mitään virallisia päätöksiä Rosenholz-aineiston vastaanottamisesta.

Aamulehden tämänpäiväisen uutisen mukaan Suojelupoliisi myöntää, että sillä on hallussaan Rosenholz-aineiston tiedot, mutta ei alkuperäistä aineistoa sellaisenaan. Supon Rosenholz-tiedot liittyvät DDR:n vakoilutoimintaan. Ne sisältävät tietoja Stasin yhteyshenkilöistä.

Ex-pääministeri Paavo Lipponen (sd.) pitää Yleisradion uutisen mukaan Rosenholz-aineiston esiinkaivamista loan heittona poliitikkoja kohtaan.

Mediaviikon kommentti: Aamulehti pohjustaa suomalaista Watergate-skandaalia

Aamulehden Helsingin toimitus on ottanut härkää sarvista ja käyttää median vapaata voimaa paljastaessaan Suomen lähihistorian haisevan mätäpaiseen: valtiopetosta muistuttavan tietojen vuotamisen toiselle valtiolle, millä vahingoitettiin Suomen riippumattomuutta.

On täysin selvää, että toimimisesta toisen valtion laskuun petollisesti on langetettava lainmukaiset rangaistukset. Sen vuoksi CIA:n kokoamat Rosenholz-listat tulee saattaa julkisuuteen.
Voidaan odottaa kaikkien aikojen poliittista skandaalia lähiaikoina, kunhan Aamulehden tutkivan journalismin tulokset johtavat siihen, että listat vuotavat julki.

Pääministeri Matti Vanhanen kuitenkin teki poliittisen tiedotusvirheen, kun hän meni kieltämään ministereitään vastaamasta Aamulehden haastatteluun. Oli törkeää valehdella, että kyseessä olisi ollut heppoinen gallup. Miksi oikeusministerikin puhui palturia TV:ssä, eikä kertonut, mistä itse asiassa kysyttiin? Oleellista on huomata, että nimenomaan Rosenholz-aineistoista kysyminen sai Vanhasen karttakepin heilumaan.

Hyvä Aamulehti! Onneksi kriittistä tutkivaa journalismia on vielä tallella. Toivottavasti työn seurauksena Rosenholz-listat tulevat julki, ja näin Suomikin saa oman Watergate-skandaalinsa, kun isot päät alkavat tippua valtakunnan politiikasta.

Toimittaja Taneli Heikka onkin oikeassa hämmästellessään suomalaisen journalismin alennustilaa. Miten näin kauan annetaan tällaisten oleellisten asioiden olevan salassa? Totuus on ollut monien toimittajienkin tiedossa, mutta sitä ei ole julkistettu. Media, tässä tapauksessa erityisesti Helsingin Sanomat, STT ja Yleisradio ovat osoittaneet hävettävää nöyristelyä auktoriteettien edessä. Erityisen kaksinaamaista journalismia HS osoitti pääkirjoituksessaan 24.7.2007, jolloin se muodollisesti arvosteli Vanhasen toimia, mutta jätti kertomatta tiedotuskiellon todellisen syyn: Rosenholz-skandaalin. Suomen pitäisi olla jo itseään kunnioittava länsimainen demokratia, jossa sanakin on vapaa.