Ruotsalaisten analyytikkojen mukaan ilmaislehtien aloittamiseen menee aikaa ja vasta viiden vuoden kuluttua voi varmasti sanoa, onko hanke onnistunut.

Ilmaisjakelulehtien markkinat olivat Tukholmassa jo ennen Punkt SE:n tuloa kilpaillut. Stenbeckien omistama Metro-konserni lanseerasi Metro-lehtensä Tukholman maanalaiseen jo vuonna 1995.

Kustannusyhtiö Bonnierin Stockholm City -lehti on ehtinyt kilpailla Metron kanssa jo vuodesta 2002. Viime syksynä se aloitti ilmaisjakelulehtien jakamisen myös Göteborgissa ja Malmössä.

Suomessa Metro on siirtynyt Sanoman kustantamaksi viime vuonna. Sanoma ei ole julkistanut lukuja Suomen Metron tilanteesta.