YLE TV1:n ohjelmapäällikkö Harri Virtanen ei tiedotteessaan kerro syytä äkilliseen nimenvaihdokseen.
TV1:n Uutisvuodon paikalla lauantaisin parhaaseen katseluaikaan esitettävä Manne-tv tekee romanikliseistä rankkaa pilaa.
Monissa sarjan sketseissä romanit esiintyvät työn vieroksujina, huijareina ja varkaina. Samanlaista kuvaa romaneista on elätelty valtaväestön suussa kuluneissa vitseissä.
Tarkoituksena on viljellä romanihuumoria, jota tekevät romanit itse.
Rasismin tutkijat vastustavat
Julkisessa keskustelussa ja netin keskustelupalstoilla Manne-tv on herättänyt kuitenkin voimakkaita tunteita.
Iltalehden mukaan Romanifoorumi on vedonnut kesäkuun alussa alkaneen viihdesarjan poistamisen puolesta, koska sen katsotaan olevan rasistinen ja ihmisarvoa alentava.
Foorumin mukaan sarja lietsoo väkivaltaa, lisää koulukiusaamista ja sisältää kiihotusta kansanryhmää vastaan, Iltalehti kirjoittaa.
“Rasismintutkijoiden mielestä näkemys on perusteltu, sillä Ihmisoikeusliitto on saanut yhteydenottoja romaneilta. Rasismintutkijat kummastelevat, miksi Yle ei ota sarjan saamaa kritiikkiä huomioon ja kunnioita vähemmistöjen oikeuksia”
Iltalehden mukaan Ylen ohjelmapäällikkö Harri Virtanen on todennut, että sarjaa ei kielteisen palautteen takia hyllytetä vaan ohjelmapaikka säilyy lauantai- ja sunnuntai-illoissa.
Yle on saanut sarjasta noin sata yhteydenottoa, joista myönteisiä on ollut neljä.
Bloggaaja runttaa ohjelman lyttyyn
Omaa blogiaan julkaiseva toimittaja Kari Haakana myös vaatii Manne-tv:n lopettamista.
Hän kirjoittaa 14.6. näin:
“Syy on yksinkertainen: Manne-tv on ihan kauhean huono. Siis ihan hirveän huono. Viime kesänä myötähäpeää kylvänyt Ähläm Sähläm oli tähän verrattuna silkkaa montypythonia.
Katsoin viime jakson. Se koostui lähinnä vanhoista vitseistä, jotka oli näytelty huonosti karmeiden bojojoing-äänitehosteiden kera. Tämän tuotoksen kutsuminen puskateatteriksi olisi kaikkien kunniallisten puskien julmaa ja tarpeetonta pilkkaa.
Olisiko ohjelmasta tullut tällaista älämölöä, jos se olisi parempi? Jos olisi tehty samanlaista laatukamaa kuin vaikkapa Chappelle’s Show, korvaten etniset muuttujat Suomen oloihin sopiviksi? ”