Viennin osuus kasvoi 5 % ollen 46 %. Investoinnit BBC:n ohjelmiin kasvoivat 96,3 miljoonaan 89,0 milj. punnasta kaudella
2005/06, ja ohjelmainvestointien kokonaismäärä oli 103,6 milj. puntaa.

Tulosta nostivat suosittujen show-ohjelmien ja formaattien erittäin vahva myynti eri puolille maailmaa, yhtiön omistaman kanavavalikoiman uudistaminen ja perustan luominen digitaalisen ohjelmatoiminnan tulojen vahvalle kasvulle.

BBC Worldwide on BBC:n tärkein kaupallinen yksikkö ja kokonaan omistama tytäryhtiö. Yhtiö tarkensi kolme vuotta sitten strategiaansa ja uudelleenorganisoi toimintansa ja on nyt keskittynyt tuloksen tekemiseen ja kasvuun. Se toimii kuudella liiketoiminta-alueella: globaalit kanavat, globaali tv-myynti, sisältö & tuotanto, makasiiniohjelmat, kotiviihde ja digitaalinen media.

BBC Worldwiden pääjohtaja John Smith toteaa: “BBC Worldwide on kolminkertaistanut tuloksensa kolmen viime vuoden aikana. Olemme 12 viime kuukauden aikana ylittäneet odotukset useimmilla liiketoiminta-alueillamme uuden kanavaliiketoimintamme, vahvan TV-luettelomyynnin ja
BBC-formaattien kasvavan kansainvälisen kysynnän ansiosta.”

“Investoimme nyt digitaalisen tarjontamme kehittämiseen ja asemamme vahvistamiseen esim. USA:n, Kiinan, Intian ja Australian markkinoilla ja luomme yhden maailman parhaista sisällöntuotantoverkoista.”

BBC:n pääjohtaja Mark Thompson sanoo, että”BBC Worldwide jatkaa erinomaisten ohjelmien lähettämistä luvanhaltijoille, jotka auttavat meitä rahoittamaan ohjelmasisällön tuotantoa. Sen menestys on entistä kriittisempi kyvyllemme investoida omaperäisiin luoviin ohjelmiin Iso-Britannian yleisölle, ja sillä on tärkeä osa näiden ohjelmien viennissä muualle maailmaan.”