Lehden kustannustoiminnasa vastaa Kalajokilaakson Kirjapaino Oy, joka kuuluu Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oy:hyn. Sen liikevaihto oli viime vuonna 28,1 miljoonaa euroa ja työntekijöiden määrä on 240.
Lehteä jaetaan torstaisin yli 30 000 talouteen Raahen seudulle, Pyhä- ja Siikajokilaaksoon sekä Kalajoen kaupungin alueelle. Jakelualue käsittää 13 kuntaa.
Ensimmäinen PookiSanomat ilmestyy 14. kesäkuuta. Samalla Kalajokilaakson Kirjapaino Oy:n julkaiseman RapuSanomat-lehden ilmestyminen lakkaa ja sen sisältö siirtyy uuteen lehteen. RapuSanomien henkilöstö siirtyy uuden lehden palvelukseen, ja myös toimitilat pysyvät Oulaisissa.
Raahessa PookiSanomat sijoittuu Radio Pookin tiloihin. Raahen alueen mediamarkkinoinnista vastaa Radion Pookin markkinointiorganisaatio.
Kalajokilaakson Kirjapainon toimitusjohtaja Alpo Ohtamaan mukaan lehtikustantajan ja paikallisradion kumppanuus hankkeessa avaa uusia alueellisia mediamarkkinointimahdollisuuksia. Ohtaman mukaan tavoitteena on luoda uudentyyppisiä lehtimainonnan ja radiomainonnan yhdistelmiä alueen yritysten käyttöön.