Ville Jutila (40) on nimitetty Nelosen IS Urheilu-uutisten esimieheksi 21. toukokuuta alkaen. Jutila on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri. Aiemmin hän on toiminut muun muassa Ylen tv-urheilun uutispäällikkönä ja eri tehtävissä Ilta-Sanomissa vuodesta 1992 lähtien.
”Olin mukana käynnistämässä IS Urheilu-uutisia vuonna 2004 työskennellessäni silloin Ilta-Sanomien urheilutoimituksessa uutispäällikkönä. Nyt on hyvä aika palata. IS Urheilu-uutiset on saavuttanut vahvan aseman markkinoilla, mitä aion parantaa tästä eteenpäinkin”, Jutila kertoo.
IS Urheilu-uutiset nähdään Nelosella kahdesti päivässä illan uutislähetysten yhteydessä.