Sanomalehtien luotettavuus on säilynyt Suomessa erittäin vahvalla tasolla. Peräti 92 prosenttia suomalaisista pitää oman sanomalehtensä uutisia luotettavina, ilmenee TNS Gallupin Sanomalehtien Liitolle tekemästä tutkimuksesta.

Vastaajista 29 prosenttia arvioi sanomalehtensä uutiset erittäin luotettaviksi ja 63 prosenttia melko luotettaviksi. Erittäin luottavaisten osuus on kasvanut selvästi aiemmista tutkimuksista.

Kahden vuoden välein tehdyssä tutkimuksessa oman sanomalehden uutisia on tähän saakka pitänyt luotettavina 81–88 prosenttia vastaajista. Nyt tehdyssä tutkimuksessa luotettavuuden vaihtoehtona oli epäluotettavuus, kun se on aiemmin ollut uutisten virheellisyys.

Yli puolet seuraa verkkolehtiä

Saman tutkimuksen mukaan suomalaisista 58 prosenttia lukee verkkosanomalehtiä. Vielä kaksi vuotta sitten niitä seurasi vain joka kolmas.

Nyt joka kolmas lukee verkkosanomalehtiä säännöllisesti eli ainakin muutaman kerran viikossa. Joka viides lukee verkkolehteä päivittäin tai lähes päivittäin.

Selvästi eniten verkkolehdistä seurataan online-uutisia ja muita verkossa julkaistuja juttuja. Seuraavaksi suosituimpia käyntikohteita ovat keskustelut, näköislehdet, tv- ja radio-ohjelmatiedot sekä videoklipit.

TNS Gallupin tutkimuksessa haastateltiin helmikuussa henkilökohtaisesti 516 yli 15-vuotiasta suomalaista. Tulosten virhemarginaali on keskimäärin 3,9 prosenttia suuntaansa.