YLEn mobiilitelevisiopalvelut alkavat nykyehdoilla aikaisintaan 2008
YLE ei aloita DVB-H palveluitaan nykyisillä kustannus- ja
toimintaehdoilla tänä vuonna. Yhtiö seuraa mobiilitelevision tilannetta ja mahdolliset päätökset jatkotoimista tehdään kuluvan vuoden loppuun mennessä. Avoimien tekijänoikeuskysymysten ja puuttuvien päätelaitteiden johdosta YLEllä ei ole vielä edellytyksiä lähteä mukaan DVB-H -jakeluun.
YLE on ollut alusta alkaen aktiivisesti mukana kansallisessa mobiili-tv -hankkeessa, jossa on testattu televisio-ohjelmien lähettämistä matkapuhelimiin. Pilotissa selvitettiin mm. mobiili-tv:n palveluiden käyttöä ja käyttäjien kokemuksia.
Euroopan mobiilitelevisiopalvelujen standardiksi valittu DVB-H
mahdollistaa useiden televisio-, radio- ja videokanavien yhtäaikaisen lähettämisen langattomiin laitteisiin. Suomessa on jo osoitettu taajuudet neljännelle digitaaliselle tv-kanavanipulle, joka varattu mm. matkapuhelimeen integroidulla laitteella vastaanotettaville palveluille.
Ensimmäinen DVB-H-verkko avattiin 1.12.2006 kaupalliseen käyttöön. Verkon peittoalue kattaa pääkaupunkiseudun sekä Turun ja Oulun kaupungit lähiseutuineen, eli 25 % väestöstä. Palveluiden käyttäminen vaatii DVB-H-vastaanottoa tukevan puhelimen.
Kommentti: Ylen päätös itsekäs
Yleisradion jääräpäinen linja, että tekijöille ei makseta mitään, vaikka heidän tuottamaansa sisältöä myydään uusille asiakkaille, on kummallista ahneutta. On ilman muuta selvää, että mediatalot, kuten YLE, tulee tekemään liiketoimintaa mobiili-tv:llä. Silloin kun yhtiö hankkii tuloja toisen tuottaman sisällön myynnillä, siitä tulee maksaa tekijänoikeuslain edellyttämä korvaus tekijöille.
Jos Yleisradio haluaa ilmaiseksi ottaa käyttöönsä tekijöiden aineiston, pitää muuttaa tekijänoikeuslakia, ei yksistään Suomessa vaan kansainvälisesti. Muutoin vaatimukset ilmaissisällöstä ovat yhtä tyhjän kanssa.
Yleisradion väite, että kertaalleen maksetusta sisällöstä ei pidä enää toista kertaa maksaa tekijänoikeusmaksuja, jos aineistoa lähetetään toisaalla, on epärehellinen. Tästähän ei ole edes kyse. Kyse on siitä, että tekijänoikeudesta maksetaan aina kun aineistoa myydään asiakkaille eli tässä tapauksessa mobiili-tv:n käyttäjille.
Toivottavasti YLE ei enää jatka pelleilyään. Kuluttajat maksavat lopulta Yleisradiollekin mobiilisisällöstä ja siitä kakusta osa kuuluu luonnollisesti tekijöille.
Paavo Vasala