Aino Havukaisen ja Sami Toivosen lastenkirjahahmot Tatu ja Patu ovat tehneet läpimurron maailmalle. Tatu ja Patu -kirjojen anarkistinen huumori puree myös Suomen rajojen ulkopuolella ja kirjoja julkaistaan lähivuosina japaniksi, ruotsiksi ja unkariksi.

Sarjan kaikkien neljän kirjan oikeudet on myyty Unkariin, missä ne ilmestyvät tämän ja ensi vuoden aikana. Ruotsalainen Tiden, Norstedts -ryhmään kuuluva lastenkirjakustantamo, on ostanut oikeudet kolmen kirjaan ja japanilainen Kaisei-sha aloittaa kirjalla Tatun ja Patun oudot kojeet.

Aviopari Aino Havukainen ja Sami Toivonen työskentelevät yhdessä lastenkirjailijoina, kuvittajina ja graafisina suunnittelijoina. He ovat tähän mennessä julkaissut yhdeksän kuvakirjaa.

Tatu ja Patu -hahmot seikkailivat jo pariskunnan Veera-kirjoissa. Ensimmäinen pelkästään vauhdikkaista veljeksistä kertova kirja, Tatu ja Patu Helsingissä, ilmestyi vuonna 2003 ja oli Finlandia Junior -ehdokas. Viime vuonna ilmestynyt Tatu ja Patu työn touhussa oli vuoden myydyimpiä lastenkirjoja. Sitä myytiin 17.300 kappaletta.

Sarjan viides kirja Tatun ja Patun Suomi ilmestyy elokuussa 2007 suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi.