KTM Terhi Mikkonen on nimitetty nykytanssiryhmä Tero Saarinen Companyn markkinointi- ja viestintäpäälliköksi. Mikkonen siirtyi ryhmän palvelukseen maaliskuussa mainos- ja viestintätoimisto RNO Finlandista, jossa hän toimi projektipäällikkönä.

Terhi Mikkonen
Vuonna 1996 perustettu Tero Saarinen Company luetaan Suomen kulttuuriviennin kärkitoimijoihin. Ryhmän toiminta on laajentunut oman ensemblen live-esityksistä Saarisen koreografioiden lisensointiin muille ryhmille, digitaalisiin tuotteisiin, oheistuotteisiin ja opetustoimintaan. Yli 60 prosenttia ryhmän vuosittaisesta liikevaihdosta tulee ulkomailta; se on esiintynyt noin 30 maassa, jonka lisäksi Saarisen teoksia on lisensoitu johtaville tanssiryhmille useisiin maihin.
Tero Saarinen Companyn hallinnossa työskentelee vastavalitun Mikkosen lisäksi koti- ja ulkomaantuotannoista vastaava tuottaja Nina Numminen. Ryhmän toiminnanjohtajana jatkaa Iiris Autio.
PÄÄMÄÄRÄNÄ TAITEEN JA TUOTANNON LUOVA LIITTO
Tero Saarinen on kansainvälisesti arvostettu tanssija-koreografi, jonka teoksille on ominaista syvä inhimillisyys, loistokas visuaalisuus sekä kyky tuottaa katsojille kokonaisvaltainen katsomiselämys. Ryhmän toiminnan perimmäisenä tarkoituksena on tutkia, edistää ja välittää humaania maailmankuvaa ja inhimillisiä perusarvoja tanssin kielellä.
Kehollisena, audiovisuaalisena ja kieleen sitoutumattomana taidemuotona tanssin suosio kasvaa nopeasti ympäri maailmaa. Tero Saarinen Companyn tavoitteena on kohota alansa terävimmälle huipulle maailmanlaajuisesti. Kestävän menestyksen avaintekijäksi nousee tuotannollisen osaamisen kehittäminen taiteellisen huippuosaamisen rinnalla.
”Toimintamme pitkän tähtäimen visiona on jalostaa taiteellinen työ eri formaatteihin ja jakelukanaviin soveltuviksi. Niin esitystoiminnan, lisenssien myynnin, digitaalisen tuotannon, opetustoiminnan kuin oheistuotteidenkin myynnin osalta kasvumahdollisuudet ovat merkittävät. Luonnollisesti markkinoinnilla on merkittävä rooli tämän vision toteutumisessa. Tästä syystä päätimme vahvistaa osaamistamme ihmisellä, jolla on syvää ymmärrystä paitsi tanssista ja kulttuuritoimialasta, myös bisnesmaailmasta ja digitaalisesta mediasta”, kertoo toiminnanjohtaja Iiris Autio.
Mikkosen tausta onkin vahvasti kulttuuripainotteinen. Koko ikänsä tanssia ja kulttuuria monipuolisesti harrastanut Terhi tutki jo Helsingin kauppakorkeakoulun lopputyössään tanssiorganisaatioiden toimintaedellytysten kehittämistä verkostoitumisen ja markkinoinnin keinoin. Ennen mainos- ja viestintätoimistomaailmassa vietettyjä vuosiaan hän myös työskenteli useissa kulttuurialan projekteissa, muun muassa Taidemuseo Tennispalatsissa sekä Tero Saarinen Companyssa.