Bazar Kustannuksen kustannusjohtajaksi on 1. huhtikuuta 2007 alkaen nimitetty ekonomi Ritva Leinonen. Yhteensä hänellä on viisitoistavuotinen kokemus yhteispohjoismaisesta kustannustoiminnasta. Bazar Kustannuksen väliaikaisena kustantajana viime vuoden syyskuusta toiminut Jaakko Tapaninen jatkaa Avaus ja Great Point -yhtiöissä konsulttina.
Bazar on norjalaisomisteinen neljässä pohjoismaassa toimiva kansainvälisiin bestsellereihin keskittynyt kustantamoryhmä. Suomessa Bazar Kustannus on toiminut vuodesta 2002 lähtien, ja kehitys on ollut nopeaa. Viime vuonna kustantamon liikevaihto kasvoi edellisvuodesta 24 %. Suomen julkaisuohjelma koostuu nykyisin noin 26 nimikkeestä. Yhtiöllä on Suomessa kolme vakituista työntekijää.
Kuluvan vuoden kustannusohjelman kärkikirjoja ovat muun muassa Paulo Coelhon Portobellon noita, Jeanette Wintersonin Ei appelsiini ole ainoa hedelmä, Sue Monk Kiddin Merenneidon tuoli, Giorgio Falettin Minä tapan, Frank Schätzingin ekojännäri Der Schwarm, Benjamin Kunkelin esikoisromaanisensaatio Jumissa sekä Norjan Prinsessa Märtha Louisen kirjoittama lastenkirja Miksi kuninkaallisilla ei ole kruunua päässä.
“Kuluvan vuoden kustannusohjelmamme on tähänastisen toimintamme kunnianhimoisin. Olemme todella ilahtuneita saadessamme Ritva Leinosen tapaisen kokeneen ja innostuneen ammattilaisen johtamaan Suomen toimintojamme ja varmistamaan vahvan kehityksen myös jatkossa”, sanoo Bazarin norjalainen perustaja ja pääomistaja Øyvind Hagen.