Kaikkien Image Kustannus Oy:n lehtien lukijamäärät ovat Kansallisen Mediatutkimuksen (KMT Lukija 2006) mukaan selvässä kasvussa edelliseen mittaukseen verrattuna, Image Kustannus toteaa tiedotteessaan. Image Kustannuksen lehdet ovat Image, Mondo, Muoto ja Viini. Ne tavoittavat yhteensä lähes 400 000 korkealaatuisten aikakauslehtien ystävää.

”Lukijamäärien kasvu johtuu yksinkertaisesti siitä, että tuottamamme sisältö kiinnostaa. Osaamme tarjoilla lukijoidemme sydäntä lähellä olevia asioita sopivassa paketissa. Toki olemme panostaneet myös markkinointiin. Tulevaisuus näyttää hyvältä”, sanoo Image Kustannuksen toimitusjohtaja Tomi Halonen.

Vauhdikkaimmin Image Kustannuksen lehdistä kasvaa Mondo, joka tavoittaa jo 84 000 suomalaista matkailun ystävää. Mondon kasvu on ollut lähes 20 % edellisestä mittauksesta. Nopeaa kehitystä on siivittänyt hyvän sisällön lisäksi myös Matkamessujen päämediayhteistyökumppanuus ja huimasti kasvava tilaajamäärä.

Yhtiön ensimmäisen lehden, Imagen, lukijamäärä on noussut jo noin 111 000 lukijaan. Lehden suosio kasvaa tasaisesti, erityisesti yliopistokaupungeissa. Image on suosituimmillaan koulutetun nuoren aikuisyleisön keskuudessa, mutta parantaa asemiaan myös yli 30-vuotiaiden lukijoiden joukossa.

Viinin, ruoan ja hyvän elämän äänenkannattaja Viini tavoittaa nykyään 136 000 lukijaa, jotka profiloituvat ostovoimaisena yleisönä. Viini on panostanut viimeisen vuoden aikana erityisesti ruokaosioonsa.

Muotoilun, muodin ja sisustuksen erikoislehti Muoto on ollut markkinoilla jo yli 25 vuotta. Muotoilun ammattilehtenä aloittanut julkaisu on saavuttanut sittemmin tukevan aseman muotoilusta kiinnostuneen yleisön omana lehtenä. KMT:n mukaan Muoto tavoittaa 44 000 designista kiinnostunutta.

Image Kustannus on osa A-lehdet-konsernia. A-lehdet on Suomen kolmanneksi suurin aikakauslehtitalo. Konsernin liikevaihto vuonna 2006 oli 82,7 miljoonaa euroa ja henkilökunnan määrä 505. A-lehdet-konserniin kuuluvat A-lehdet Oy, Image Kustannus Oy, Image Funk Oy ja Markkinointiviestintä Dialogi Oy.