Yleisradio kiistää Ilta-Sanomissa esitetyt väitteet siitä, että EBU olisi valinnut Suomen Euroviisujen juontajat. Samoin YLE korjaa väitteen, että juontajavalinnasta olisi keskusteltu YLEn johdossa. Juontajavalinnan YLEssä tekivät ohjelmistoalueen johtajat Ville Vilén ja Olli-Pekka Heinonen sekä Euroviisujen vastaava tuottaja Heikki Seppälä. Päätös oli yksimielinen.

EBUn rooli Euroviisujen valmistelussa on ollut hyväksyä YLEn tekemät valinnat, ei määrätä valinnoista. Juontajavalinnan kriteereistä YLE on keskustellut EBUn kanssa.

Juontajiksi on valittu Mikko Leppilampi ja Jaana Pelkonen. IS:n mukaan karsintoja juontanut Heikki Paasonen joutui syrjään.

Jaana Pelkonen
Jaana Pelkonen
Mikko Leppilampi
Mikko Leppilampi

”YLE on tehnyt perusteellisen ja hyvän ennakkotyön, jotta ESC 2007 saisi parhaat juontajat. Tarkkailimme useissa koekuvauksissa mahdollisia ehdokkaita tehtävään ja sanoin, että minusta kaikki olivat käyttökelpoisia ja että YLEn päätehtäväksi jää valinta ennen EBU:n Referenssiryhmän kokousta. Kokouksessa Heikki Seppälä ja Kjell Ekholm kertoivat YLEn päätöksen, joka hyväksyttiin keskusteluitta, ts. YLE sai itse päättää ilman EBU:n väliintuloa.

Kaikki Referenssiryhmässä pitivät valintaa erinomaisena. Juontajat ovat arvokkaita ja hyviä edustajia Suomelle” sanoi Svante Stockselius, EBUn Euroviisu-organisaation vastaava tuottaja.