Expology tuo Suomeen uuden multimediatilan

Expology lupaa avaavansa uudenlaisen audiovisuaalisen maailman, jossa murretaan vuorovaikutuksen ja kohtaamisen rajoja. Itävallassa Robert Honeckin kehittämä GoMonkey tuo markkinointiviestintään mahdollisuuden vaikuttaa moniin aisteihin samaan aikaan. GoMonkeyn avulla tehtiin muun muassa Microsoft Vistan Euroopan lanseeraus, jossa kuvattiin uuden ohjelman moniaistisuutta jaeri ulottuvuuksia.

Viihteen ja tiedon yhdistävä GoMonkey julkistettiin Suomessa tiistaina Helsingissä 6.2.2007. Explogy, joka suunnittelee ja toteuttaa asiakkailleen kohtauspaikkoja, tuo GoMonkeyn yksinoikeudella koko Pohjoismaiden alueella.

”GoMonkeyn tila ja tarinat ovat erottamattomat. Uutta on, että ihminen pääsee sisälle kerrottuun tarinaan, perinteisen tietotekniikan avulla ihminen katsoo tarinaa parhaimmillaankin vain näyteikkunan läpi,” Expologyn osakas Mika Lehtinen sanoo.

Multimediatilan kehittäjä Robert Honeck uskoo, että GoMonkeyllä
voidaan mullistaa tapa tehdä markkinointiviestintää. Interaktiivisuus yhdistää käyttäjän tiiviisti esitykseen, mikä saa aikaan pitkään säilyvän muistijäljen.