PCTV tarvitsee televisioluvan
Viikko sitten Maxinetti julkisti PCTV-palvelun, jonka käyttäjä voi
katsoa Suomen vapaita digikanavia tietokoneensa Internet-selaimella. Kyseessä on ensimmäinen yksityisille kuluttajalle suunnattu televisiokanavien jakelupalvelu, jossa ei tarvita lainkaan
televisiota.
Maxinetti kertoo, että monet ovat kyselleet, tarvitaanko tällaiseen palveluun televisiolupaa. Petri Peutere Viestintävirastosta vastasi näin:
“Valtion televisio- ja radiorahastosta annetussa laissa (748/1998, 6 $) todetaan, että television käyttämisestä on suoritettava
televisiomaksu. Televisiolla laissa tarkoitetaan televisio-
ohjelmistojen vastaanottoon ja seuraamiseen tarkoitettua laitetta tai laiteyhdistelmää. Tulkitsemme, että Maxinetin tarjoamasta palvelusta seuraa tv-maksuvelvollisuus.”
PCTV on maksuton lisäpalvelu Maxinetin nopeiden
laajakaistayhteyksien käyttäjille.
Maxinetti on Maxisat Oy:n operoima palvelu, joka kattaa
laajakaistapalvelut pääkaupunkiseudulla ja lähikunnissa (Tuusula,
Järvenpää). Helsinkiläinen Maxisat on IP-tekniiikkaan perustuvan
televisiotoiminnan edelläkävijä. Maxinetti Multi -palvelu sisältää
tyypillisesti kahdeksan megabitin internet-yhteyden, jopa 40
televisiokanavaa, tilausvideopalvelun, nettipuhelimen ja
erilaisia räätäläityjä lisäpalveluja.