Alma Median verkkopalvelu uudisti voittonsa
Alma Median verkkopalvelu uudisti vuoden takaisen voittonsa Pörssisäätiön, Suomen Sijoitusanalyytikot ry:n ja Talouselämän järjestämässä kilpailussa. Kilpailuraadin perustelujen mukaan Alma Media tarjoaa keskisuurten pörssiyhtiöiden joukosta parhaiten tietoa sijoittajasivuillaan.
Alman verkkosivustot on suunnitellut suomalainen digimediayhtiö Crasman Co.
Pienten pörssiyhtiöiden sarjassa parhaaksi arvioitiin Aspocompin sivut. Vuoden 2006 parhaiden sijoittajasivujen kilpailussa arvioitiin Helsingin Pörssin pienten ja keskisuurten yhtiöiden sivut.
Suurimpien yhtiöiden sivujen tasoerot alkavat olla jo minimaalisia ja jätettiin siksi kilpailun ulkopuolelle.
Keskisuurten yhtiöiden sarjan toiseksi tulivat PKC Groupin ja kolmanneksi Pöyryn sivut.
Raati totesi Alma Median sivut visuaalisesti miellyttäviksi ja
selkeiksi. Sijoittajan ei tarvitse lipsutella hiirellään monipolvisiin
valikkoihin. Sijoittajatieto, yhteyshenkilöt ja tuoreimmat
tulosraportit ovat esillä heti etusivulla. Pienenä herkkuna yhtiö
kertoo, mitä muut siitä kirjoittavat.
“Päätimme vuoden 2005 sivustouudistuksen yhteydessä keskittyä
sijoittajatietoon ja nimenomaan yksityissijoittajien tarpeiden
huomioimiseen. Tämä valinta on ollut oikea, ja meille on sivustosta kantautunut myönteistä palautetta tämän tästä”, kertoo Alma Median viestintäpäällikkö Terhi Lambert-Karjalainen.
Kilpailun esikarsinnan tekivät analyytikot: Maria Wikström Handelsbankenista, Mikael Doepel, Mandatumista ja Suvi Kosonen, OKOsta.
Kilpailuraadissa olivat mukana puheenjohtajana Jarmo Leppiniemi Osakesäästäjäin Keskusliitosta, Olli Kähkönen FIM Pankkiiriliikkeestä, Hannu Angervuo Fides Asset Managementista, Tommi Toivola Helsingin Pörssistä, Marko Erola ja Laura Korkalainen Talouselämästä sekä Sirkka-Liisa Roine ja Nina Tallberg Pörssisäätiöstä.
Kilpailussa kiinnitettiin tänä vuonna huomiota erityisesti yrityksen liiketoiminnan ja corporate governancen esittelyyn. Tarkkailussa olivat
-omistusluettelot, vähintään 50 omistajaa
-omistustietojen ajantasaisuus ja vertailtavuus aikaisempiin tietoihin
-liputustietojen esilläolo
-mahdollisuus seurata suurten omistajien omistusten muutoksia
-ylimmän johdon ja hallituksen esittely, cv:t, omistukset ja kannustinjärjestelmät
-esittääkö yritys lyhyesti ja selvästi liiketoimintansa
-oleelliset toimintaan vaikuttavat riskit ja liiketoiminnan kannalta merkittävät muuttujat
-antaako sivut vastauksen sijoittajan kysymykseen: mistä minun tulee olla kiinnostunut omistaessani tämän yhtiön osakkeita
-tärkeimmät kilpailijat ja riippuvuus suurimmista asiakkaista