Lohjan käräjäoikeus on tuominnut Yleisradion laittomasta irtisanomisesta. Yle korvaa irtisanotulle 16 kuukauden palkan ja maksaa yli 42 000 euroa perusteettomasta irtisanomisesta. Lisäksi Yle korvaa kaikki oikeudenkäyntikulut. Korvattavaa kertyy siis yli 50 000 euroa.

Lohjan päätös on ensimmäinen Ylen maakuntaradioiden irtisanomisriidoista, joita selvitellään nyt oikeusistuimissa. Yle irtisanoi runsas vuosi sitten useita toimittajia ja Suomen Journalistiliitto joutui käynnistämään oikeusprosessit.

Lohjan käräjäoikeuden mukaan irtisanominen oli perusteeton, koska maakuntaradioiden työt eivät olleet loppuneet ja että Yle on palkannut samanlaisiin tehtäviin useita kymmeniä ihmisiä irtisanomispäätöksen jälkeen.

-Tämä päätös osoittaa, että Journalistiliiton käsitys siitä, että Yle on menetellyt näissä irtisanomistapauksissa laittomasti, on ollut oikea. Työsuhdetta tämä ei palauta, mutta kertoo ainakin sen, että lain lukeminen ja tulkinnat siitä osataan työntekijäpuolella hiukan paremmin kuin Ylessä. Toivottavasti tämä vihdoin avaa silmiä myös Ylen sisällä, arvioi Journalistiliiton puheenjohtaja Arto Nieminen.

Nieminen pitää Lohjan käräjäoikeuden päätöstä kovana. – Korvauksen määrä lienee ihan ylärajoilla. Sekin osoittaa, että Yle on toiminut tökeröllä tavalla. Oikeuden päätöksessäkin selkeästi todetaan, että samaan aikaan kun toisesta päästä heitetään väkeä ulos, palkataan samoihin tehtäviin uusia ihmisiä.

-Näin vahvistuu Journalistiliiton jo yt-neuvottelujen yhteydessä esittämä käsitys siitä, että Ylen maakuntaradioissa oli kyse enemmän väen vaihtamisesta kuin tuotannollisista ja taloudellisista irtisanomissyistä, sanoo Nieminen.

Oikeuskäsittelyt jatkuvat tänä keväänä eri puolilla Suomea. SJL on vienyt osan tapauksista myös työtuomioistuimeen.