Pettersson harmittelee, kun Yleisradio lopettaa STT:n palvelujen tilaamisen vuoden 2007 alussa. Hänen mukaansa kaupallinen puoli ei tule kuitenkaan häviämään kilpailussa, hän lupaa.

Digitaalinen media on STT:lle suuri mahdollisuus, mutta myös suuri haaste. “Suomalaisessa mediassa ei ole kunnolla vielä ymmärretty, kuinka valta asia esimerkiksi internet on”, hän sanoo Helsingin Sanomille.

Perusuutispalvelu ei enää riitä. “Meidän pitää oppia tekemään eri tavoin erilaisia palveluja eri välineille. Mikään vanha ei enää päde”, Pettersson huomauttaa.