Perusteollisuuden yritykset jatkavat maineensa parantamista. IT-alan ja metsäteollisuuden maine on sen sijaan laskenut viime vuodesta. Listan ykkössijaa hallitsee aikaisempien vuosien tapaan Nokia, mutta ero Ponsseen on marginaalinen.

Nokian ja Ponssen lisäksi viime vuoden kärkikymmeniköstä on säilynyt ainoastaan Kone, Marimekko ja F-Secure. Uusia yrityksiä kymmenen parhaan joukossa ovat mm. neljänneksi kiilannut Pöyry sekä mainettaan huimasti parantaneet Technopolis, Gargotec ja Tulikivi. Muita mainettaan parantaneita yrityksiä olivat mm. Outokumpu, Wärtsilä, Konecranes, Rakentajan Konevuokraamo ja Uponor.

Eniten mainettaan menetti Raisio, jonka taakse jäi ainoastaan viime vuoden jumbosijansa uusinut TJ-Group.IT-alan yrityksistä lähes kaikkien maine heikkeni. Tilannetta kuvaa se, että mm. strategiaa ja dynaamisuutta mittaavan muutos- ja kehityskyvyn kärkikymmeniköstä löytyy seitsemän teollisuuden yritystä, kun vielä 2000-luvun alussa kärkeä dominoivat IT-alan yritykset.

Johtajamaine vaikuttaa vahvasti koko yrityksen maineeseen

Tutkimuksessa arvioitiin ensimmäisen kerran myös pörssiyhtiöiden johtajien mainetta erikseen. Hyvämaineisimmiksi johtajiksi arvioitiin Stockmannin Hannu Penttilä ja Neste Oilin Risto Rinne. Rinteen ja Penttilän vahvuutena on tasaisuus kaikilla mitatuilla johtajamaineen osa-alueilla. Kolmanneksi sijoittui Kemiran Lasse Kurkilahti. Heikkomaineisimpia johtajia ovat puolestaan TeliaSoneran Anders Igel ja Elisan Veli-Matti Mattila.

Tutkimuksen mukaan johtajamaineella ja yrityksen maineella on vahva yhteys toisiinsa. “Nyt saadut tulokset vahvistavat kansainvälisissä mainetutkimuksissa esitetyt näkemykset, että yritysjohdon osuus yrityksen maineesta on merkittävä. Suomessa 40 % yrityksen maineesta on peräisin yrityksen ylimmästä johdosta”, sanoo Viestintätoimisto Pohjoisrannan toimitusjohtaja Jouni Heinonen.

Maineenhallintaan erikoistuneen Viestintätoimisto Pohjoisrannan jo kuudetta kertaa toteuttamassa tutkimuksessa selvitettiin noin 100 pörssiyrityksen maine. Tutkimus tehtiin Pohjoisrannan ja
professori Pekka Aulan kehittämällä RepMapTM-mainemittarilla, jossa mainetta tarkastellaan kuuden ulottuvuuden avulla. Mainetta mitataan yrityskulttuuriin ja johtamiseen, menestymiseen, julkiseen kuvaan, tuotteisiin ja palveluihin, yhteiskuntavastuuseen sekä muutos- ja kehityskykyyn liittyvillä tekijöillä.

Tutkimus toteutettiin syys-lokakuussa 2006. Kyselyyn vastasi yhteensä 3 726 henkilöä, jotka ovat Arvopaperi Onlinen käyttäjiä ja Tietoviikon uutiskirjeen saajia. Vastaajat ovat pääasiassa
yksityissijoittajia, joista yli puolet hoitaa sijoitussalkkuaan ainakin osittain itse.