Talentum julkaisee businessalan aikakauslehtiä sekä tietotekniikan ja muiden erikoisalojen ammattilehtiä ja ammattikirjallisuutta. Yhtiö järjestää myös erikoisseminaareja. Talentum Media Oyj:ssä ja Talentum Oyj:ssä on nyt 330 työntekijää, joita YT-neuvottelut koskevat.
Ilmoitusmyyntitulot ovat kuitenkin kehittyneet heikosti tänä vuonna. Sen vuoksi saneeraukset eivät tulleet alaa seuraaville yllätyksenä. ”Talentum haluaa varmistaa kilpailukyvyn ja riittävän kannattavuuden nykyisessä markkinatilanteessa”, toimitusjohtaja Juha Blomster perustelee saneerauksia.
Blomster hyppäsi yllättäen lokakuun alusta Kauppalehden toimitusjohtajan paikalta Talentumin peräsimeen, kun edellinen toimitusjohtaja Harri Roschier erosi tehtävästä hoidettuaan yhtiölle mm. yhden miljoonan euron kulun saksalaisen Focus-lehden testauksesta Suomeen.
Syyskuussa Talentumin lehtien tuoteilmoittelu putosi 16 prosenttia edellisvuodesta. Miksi b-to-b-mainonta ei enää vedä entiseen malliin? Blomsterin mukaan yhtiö aikoo kehittää omaa toimintaansa ja tuotteitaan. ”Katsotaan sen jälkeen, miten mainonta vetää ja markkinat kehittyvät”, hän vastaa.
Miten aiotte rahoittaa jatkossa lehtenne, koska mainostulot vähenevät koko ajan? ”Viittaan edelliseen vastaukseen. B-to-b-mainonnan määrä on yritysten investointihalukkuudesta riippuvainen. Ei mainonta koskaan kokonaan lopu. On myös löydettävä vähemmän suhdanteista riippuvaisia toimialoja ja tuotteita”, hän sanoo.
Miksi julkaisette ilmaisia nettijulkaisuja, jotka syövät lehtienne mainostuloja eivätkä tuo edes tilaajia. Miksi harjoitatte tällaista sosiaalista kustannustoimintaa? ”Talentumin nettipalvelut täydentävät printtilehtiä, ja tuovat ilmoitustuottoja koko ajan enemmän. Jatkossa pyrimme löytämään uusia ansaintamalleja myös nettiin”, Blomster toteaa.
Julkaisuaikataulut ovat lähes ennallaan
Tuleva vuosi tuleekin olemaan Talentumille haasteellinen. Yhtiö julkaisee lehtien mediakortit muutaman viikon kuluttua. Blomster vakuuttaa, että lehtien julkaisuaikataulut ovat suunnilleen ennallaan, ja tapahtumia on jonkin verran tätä vuotta enemmän.
”Tavoitteena on edelleenkin tehdä lukijoille hyviä medioita, ammattikirjoja ja tarjota laadukasta koulutusta sekä tapahtumia yhä useammille. Haluamme myös edelleen kasvattaa lehtien levikkiä ja lukijamääriä sekä kävijämääriä netissä”, Blomster sanoo.