Kisakallion Urheiluopisto nostaa profiiliaan alkamalla julkaista uutta asiakaslehteä. Liike-nimisen julkaisun ensimmäinen numero on jaossa muun muassa Terveys ja Hyvä Olo -messuilla Helsingin Messukeskuksessa 10.–12.11.
”Lehti kannustaa aktiiviseen elämäntapaan, antaa liikuntavinkkejä ja kertoo tarjoamistamme monipuolisista palveluista. Yhteistyökumppanimme raikkaan ja elämänmakuisen julkaisun tekemisessä on OSG Viestintä. Suuntaamme lehden sekä yritysasiakkaille että yksittäisille liikunta- ja virkistyspalveluiden käyttäjille”, kertoo Kisakallion markkinointipäällikkö Harri Hollo.
10 miljoonan euron investoinnit
Urheiluopisto aikoo investoida 10 miljoonaa euroa toimintansa kehittämiseen seuraavien viiden vuoden aikana. 100-paikkaisen huoneistohotellin rakennustyöt alkavat keväällä 2007. Suunnitteilla on myös ravintola- ja kokoustilakapasiteetin lisääminen sekä uusi liikunnan monitoimihalli.
Kisakallion Urheilupiston liikevaihto on noin 4,3 miljoonaa euroa. Tavoitteena on kaksinkertaistaa liikevaihto viiden seuraavan vuoden aikana. Urheiluopisto kouluttaa liikuntaneuvojia sekä tuottaa asiantuntija-, liikunta-, kurssi- ja testauspalveluja terveys- ja kuntoliikkujille sekä yrityksille. Kisakallio-säätiön omistaman Kisakallion Urheiluopiston perustivat voimisteluaktiivit vuonna 1949 ja se on toiminut Lohjalla vuodesta 1966.
OSG Viestintä on Turussa ja Helsingissä toimivaan OjalaSaariGroupiin kuuluva viestintätoimisto. OjalaSaariGroupin henkilöstön kokonaismäärä on lähes 50.