Mainonnan ja markkinointiviestinnän suunnittelijat MAT ry:n arvostettu Mainonnan Monitaho –tunnustus on myönnetty Helsingin Sanomien toimitusjohtaja Pekka Soinille.

Pekka Soini
Soinin ura on kulkenut myynnistä, myynnin johdon ja markkinointijohdon kautta toimitusjohtajaksi vuodesta 2005 alkaen, jolloin lehden toiminnot yhtiöitettiin. Pekka Soini on koulutukseltaan yo-merkonomi ja suorittanut MAT-tutkinnon 1982. Vuosien varrella hän on käynyt useita liikkeenjohdon suomalaisia ja kansainvälisiä kursseja.
Ura on tyypillinen sanomalainen, jossa työn ja onnistumisten kautta kasvetaan uusiin haasteisiin. Jatkuva ja tiivis kontakti Suomen johtaviin markkinointiyrityksiin, samoin kuin alan parhaisiin ammattilaisiin on pitänyt mielen avoimena ja estänyt urautumisen.
Pekka Soini on ollut merkittävästi vaikuttamassa Helsingin Sanomien vuosia jatkuneeseen hyvään kaupalliseen menestykseen. Jo pitkään on ennustettu sanomalehdille huonoja aikoja, mutta toisin on käynyt. Yksi merkittävä menestystekijä on ollut vahva panos lehden kehittämiseen ja uudistumiseen. Tämän päivän Helsingin Sanomat on kokonaisuudessaan vahva mediaperhe, jolla on merkittävä rooli niin perinteisessä kuin sähköisessäkin mediassa.
Pekka Soinin johtama Helsingin Sanomien mediamainonta on kerännyt 2000-luvulla ennätyksellisen määrän palkintoja erilaisissa mainosalan kilpailuissa mm. kahdeksan Kultajyvää, neljä Hopeajyvää, viisi Kultahuippua, kymmenen Hopeahuippua ja 15 kunniamainintaa Vuoden Huiput -kilpailussa. Pekka Soini on johtanut toimintaa menestyksellisesti – ja kuten mainontaa kuuluukin tehdä – näkyvästi.
Pekka Soini on osallistunut aktiivisesti alan järjestötoimintaan ja ollut näin vaikuttamassa alan osaamisen ja arvostuksen kehittymiseen, hän on ollut mm. Suomen Markkinointiliiton hallituksen jäsen ja Markkinointijohdon ryhmän varapuheenjohtaja. Tällä hetkellä Pekka Soini on Mainonnan neuvottelukunnan puheenjohtaja ja Ilmoittelun yhteisneuvoston jäsen. Kärkimedian hallituksen puheenjohtajana Pekka Soini on toiminut 12 vuoden ajan ja ollut merkittävästi kehittämässä sanomalehtien yhteistyötä ja Kärkimedia-konseptia, joka on sanomalehtien mediamarkkinamenestyksen kannalta ollut erittäin merkittävässä roolissa. Pekka Soini on myös Netwheels Oy:n hallituksen varapuheenjohtaja. Netwheels kehittää autokaupan verkkopalveluja ja web-pohjaisia tietojärjestelmiä.
Pekka Soini on avioliitossa ja kolme pojan isä. Harrastuksista rakkaimpia ovat kirjallisuus, levyjen kuuntelu ja keräily, elokuvat ja niiden dvd- versioiden keräily, populaarikulttuuri laajemmaltikin. Tärkeää on myös urheilu ja omasta kunnosta huolehtiminen; lajilista on monipuolinen: mm. alppihiihtoa, tennistä, harrastejääkiekkoa ja kuntosalia. Innostava uusi harrastus on veneily.