Keskeisten suomalaisten sanomalehtien uutisointi perustuu yhä
pohjoismaisen hyvinvointivaltion ihanteeseen, vaikka politiikan ja
talouden eliitti puhuu päivittäin julkisuudessa kilpailun ja
yksityistämisen puolesta.

Tämä käy ilmi yhteiskuntatieteiden tohtori Juho Rahkosen tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin Aamulehden, Helsingin Sanomien ja Ilkan sosiaali- ja terveyspoliittista kirjoittelua vuosilta 1986, 1996 ja 2006. Artikkeli “Printattu hyvinvointivaltio” on julkaistu Yhteiskuntapolitiikka-lehden uusimmassa numerossa.

Rahkosen mukaan tutkitut lehdet osoittautuivat myönteisiksi
pohjoismaista hyvinvointivaltiomallia kohtaan: suurimmassa osassa juttuja lehtien sosiaali- ja terveyspoliittinen kirjoittelu nojautuu vahvasti julkisen sektorin rahoittamaan toimintaan, ja kolmas sektori toimii vain sen täydentäjänä.

Myönteisyys ei tarkoita pelkästään pääkirjoituksia ja muita kannanottoja, vaan se näkyy kautta linjan uutisten sävyssä ja painotuksissa. Hyvinvointivaltio on mukana jutuissa eräänlaisena kyseenalaistamattomana lähtöoletuksena, kulttuurisena syvärakenteena. Tutkittaessa juttujen toimijoita havaittiin lisäksi, että lehdet välittävät sosiaali- ja terveyspoliittisista kysymyksistä hyvin virallisen, kenties jopa byrokraattisen kuvan. Tämä sopiikin hyvin suomalaiseen ajatusmaailmaan: meillä perusturvaa, sairaanhoitoa ja muita hyvinvointipalveluja pidetään nimenomaan virallisten toimijoiden, ei niinkään satunnaisten harrastajien toimenkuvana.

HS leimallisin demarimallin puolustaja

Artikkelissa todetaan, että vaikka hyvinvointivaltion kannatus on
jaettua, tutkimus paljasti eroja lehtien profiileissa. Helsingin
Sanomat on leimallisimmin “sosialidemokraattisen mallin” mukaisen hyvinvointivaltion puolustaja. Aamulehti on hieman kriittisempi julkista sektoria kohtaan, ja tämä näkyi varsinkin vuonna 1986, jolloin se oli vielä kokoomuksen äänenkannattaja. Ilkassa korostuu muita lehtiä enemmän kolmannen sektorin osuus, ennen kaikkea kristillispohjaista hyväntekeväisyyttä ja vapaaehtoistyötä käsittelevien juttujen muodossa. Silti Ilkka ja Aamulehtikin ovat hyvinvointivaltion kannalla.

Länsimaissa 1980-luvulta alkaen on yleistynyt uusliberalistinen
suuntaus, jonka kilpailuideologiaan kuuluu valtion roolin rajoittaminen ja yksityisen kansalaisen vastuun lisääminen, joten hyvinvointivaltio sopii huonosti uusliberalistisiin oppeihin. Monissa aikaisemmissa tutkimuksissa on osoitettu, että uusliberalismista on tullut päättäjien keskuudessa yleisesti hyväksytty tapa hahmottaa maailmaa.

Rahkosen mukaan esimerkiksi sosiaalipalveluiden tuottamisessa kolmannen sektorin osuus on lisääntynyt, ja samaan aikaan tuloerot ovat kasvaneet. Niinpä voisi olettaa, että kilpailupuhe olisi vaikuttanut myös median tapaan raportoida sosiaali- ja terveyspolitiikasta. Tutkimuksen mukaan näin ei kuitenkaan ole käynyt.