Tuoteilmoitusten väheneminen Talentumin yrityslehdistä näyttää iskevän rankasti Talentum Oyj:n tulokseen. Yhtiön liikevaihto kasvaa kaiken aikaa, mutta tulosta ei tule, kun tärkein syömähammas eli yrityslehdet ovat keränneet tänä vuonna 10 prosenttia vähemmän mainoksia kuin vuotta aiemmin. Syyskuussa pudotusta vuoden takaa oli jopa 16 prosenttia.

Kuluneen kolmannen neljänneksen tulos kertoo karua totuuttaan: tappiota 0,3 miljoonaa euroa, vaikka liikevaihtoa kertyi 23,3 miljoonaa eli 3,5 miljoonaa enemmän kuin vuotta aiemmin. Yhdeksän ensimmäisen kuukauden liikevaihto oli 84,4 miljoonaa euroa, ja voittoa kertyi vain reilu pari miljoonaa euroa.

Lehtien tilaustuottojen määrä on kuitenkin kasvanut kymmenen prosenttia. Se kertoo, että lukijoita on, mutta miten tehdä se kannattavasti. Yhtiön toistatuhatta työntekijää ovat kallispalkkaista väkeä, jonka kulurakenne ei kuitenkaan jousta jos mainosmyynti vetää heikosti. Työpaikkailmoittelun kasvu ei näy kovinkaan paljoa auttavan.

Talentumin johto selittää ongelmiaan sillä, että konsernin liikevaihdosta 40 % on sidoksissa mainontaan, ja erityisesti suhdanneherkkään b-to-b-sektoriin. Tätä markkinariskiä se pyrkii hallitsemaan levikkimyynnin ja sisältömyyntipalvelun tuottoja kasvattamalla.

Talentum seuraa aktiivisesti markkinatilannetta. Sen tavoitteena on varautua etukäteen kilpailutilanteen muutoksiin. Vaikka kilpailutilanne on pysynyt pitkään muuttumattomana, on mahdollista, että suuret mediatalot lisäävät merkittävästi panostuksiaan Talentumin tuotealueille, yhtiö arvelee.

Yhtiö aikoo jatkossa keskittyä kuitenkin yhä voimakkaammin talous- ja ammattilehtien kustantamiseen.

Talentumin osavuosikatsaus

Talentumia yli kolme kertaa suurempi Alma sen sijaan menestyy kohtalaisesti, koska maakunnallisten sanomalehtien mainosmyynti on toiminut paremmin kuin alalla keskimäärin. Alman liikevoitto on pysynyt reilusti plussalla, 15,8 prosenttia liikevaihdosta.

Alman sanomalehtienkin liikevoitto kuitenkin on hieman alentunut viime vuodesta. Murhetta tuottaa erityisesti Ilta-lehti ja Kauppalehti, jonka kehitystä yhtiö kuvaa heikoksi. Talouslehtien mainosmyynti etenee verkkaisesti, eikä varmaan nouse enää entiselle tasolleen verkkomedian takia.

Alman verkkomedia kasvaa, ja se osoittaa suuntaa, mihin media on menossa. Markkinapaikat-yksikön kannattavuus parani kotimaassa odotetusti. Ulkomaan toimintojen liikevaihto jatkoi vahvaa kasvuaan. Heinä-syyskuussa se oli 168 %.

Alma Media jatkaa laajentumistaan verkkomediassa Suomen markkinoita nopeammin kasvaville markkinoille.

Alma Median osavuosikatsaus