Taloussanomien haastattelema Pettersson toteaa, että STT:n haasteena on palveluiden kehittäminen yhä joustavammaksi ja uutispalveluiden räätälöinti asiakkaiden muuttuvien tarpeiden mukaisesti.

”STT on ollut myllerryksessä, mutta tilanne näyttää nyt paremmalta. STT:n on silti kyettävä luomaan uutta liiketoimintaa ja asiakkaita, erityisesti yritysten ja julkishallinnon suunnalta. Mediamarkkinahan on jo hyvin saturoitunut. Käytännössä kaikki tiedotusvälineet Yleisradiota lukuunottamatta ovat STT:n asiakkaita”, hän toteaa Taloussanomissa.