YLE ja MTV3 eivät salli ohjelmiensa luvatonta esittämistä Youtube-nettipalvelussa. Yhtiöiden johto sanoo, ettei niiltä ole pyydetty eivätkä ne ole antaneet lupaa ohjelmiensa tai niiden pätkien esittämiseen, kertoo Taloussanomat tänään. Lehden nettikommenteissa “varastaminen” kuitenkin saa kannatusta.
Hakukoneyhtiö Google on ostanut Youtube-nettipalvelun 1,3 miljardin euron arvoisella osakekaupalla. Youtube on erilaisten videoiden jakamiseen keskittynyt palvelu. Sen verkkosivulla voi katsoa esimerkiksi käyttäjien itsensä tekemiä videoita, näiden sivuille lähettämiä pätkiä televisio-ohjelmista tai elokuvista sekä musiikkivideoita.
Esimerkiksi Itse Valtiaat -hakusanalla Youtubesta löytyy puolikymmentä ohjelmapätkää, joita on käyty katsomassa yli 4000 kertaa.
Yleisradion hallintojohtaja Jussi Tunturin mukaan ohjelmien ottamisessa sivulle on rikottu lakia.
–Tässä on rikottu selvästi sekä tekijöiden että Yleisradion oikeuksia. Pääsääntö on, että ilman lupaa sivuille ei voi ottaa toisen omaa. Tiedän varmasti, että lupia ei ole annettu, Tunturi sanoo Taloussanomissa.
–Kaikki siellä näkyvä MTV3:n ohjelma on otettu nettisivuille luvattomasti, sillä me emme ole antaneet lupaa käyttöön.
Luvallisesti sivulla on esimerkiksi Subtv:n materiaalia, sillä kanava on toimittanut Youtubelle pr-materiaalia uudesta Ketonen&Myllyrinne-sketsiohjelmastaan, kertoo johtaja Jorma Miettinen MTV3:sta.
Mediaviikon kommentti: Varastamiselle tehtävä loppu!
Yleisradion ja MTV3:n tiukka kanta Googlea vastaan on täysin oikea. Ohjelmat ovat televisioyhtiöiden teettämiä ja rahoittamia sekä omistamia. Niitä ei saa kukaan näyttää luvatta. Kun sen tekee taloudellista voittoa tavoitteleva yhtiö, kuten nyt Google, teko on erityisen tuomittavaa laittomana.
TV-yhtiöt ovat maksaneet työntekijöille sovitun palkan ja palkkion ohjelmien tekemisestä. Myös muita kustannuksia on syntynyt. Kun Google käyttää nyt hyväkseen toisen tekemää työtä, sitä voidaan pitää varastamisena. Tällaista ei saa kannattaa. Herättääkin suurta hämmästystä, kuinka varsin moni nettikeskustelija luulee, että kyse on televisioyhtiöiden tahallisesta kiusanteosta, kun kielletään ohjelmien luvaton levitys netissä. Kustannuksien jaosta on kyse lopulta.
Nettimaailma on väärällään erilaisia virityksiä toisten tuotteiden anastamiseksi, mistä Suomessakin esillä olleet tekijänoikeuslain valmistelun aikaiset riidat ovat osoituksena. Luulen, että oikeustaju on kuitenkin tallella suurimmalla osalla kansasta. Eräillä vain oma ahneus iskee niin pahasti päälle, että ohjelmien ja muiden esitettävien tuotteiden tekijänoikeuksista ei paljoa piitata. Onneksi yhä enemmän netissä tapahtuva tuotevälitys on laillista myyntiä ja pelisäännöt ovat tulleet tutuiksi.
Paavo Vasala