”Markkinoinnista ja viestinnästä ei saa tehdä monimutkaista. Jokaisella vuosikymmenellä on omat hypetyksensä, mutta tietyt perusasiat eivät ole muuttuneet sitten vuoden 1935, jolloin SEK perustettiin. Haluamme edelleen tehdä Suomen selväjärkisintä markkinointia”, mainostoimisto SEK&GREY:n toimitusjohtaja Arto Heimonen väittää.

”Uudistumisessamme on kysymys on siitä, että ymmärrämme eri välineiden tarjoamat mahdollisuudet tekemättä välineistä itseisarvoa. Tehtävämme on tarjota asiakkaillemme tarkoituksenmukaisimmat ratkaisut ja vaikuttavimmat lopputulokset.”

Heimosen mukaan sama ajatus on nimenvalinnan taustallakin. ”Meistä on aina puhuttu SEKinä. Miksi tehdä asioista sen monimutkaisempia?”

SEKiin kuuluvat mainostoimistot SEK&GREY ja GREY PRO, asiakassuhdemarkkinointiin ja digitaaliseen markkinointiin keskittynyt GREY Direct & Digital, viestintätoimisto GCI sekä viestintään keskittyvä liikkeenjohdon konsulttitoimisto Perfecto.

SEK vannoo selväjärkisyyden nimiin

Brändin ilmeen ja logon ovat suunnitelleet SEK&GREY:n graafiset suunnittelijat Petteri Järvelin ja Esa Lipiäinen. Suunnittelun pohjana on käytetty vuodelta 1935 peräisin olevaa alkuperäistunnusta.

”Voisi sanoa, että selväjärkisyyden lupaus on otettu käyttöön myös uudessa ilmeessämme. Kunniakas SEK-logo tekee paluun päivitettynä ja jalostettuna”, kuvaa Petteri Järvelin muutosta.

SEK hoitaa joka viidennen Suomen sadan arvostetuimman brändin markkinointiviestintää. SEKin asiakkaita ovat muun muassa Nokia, Finnair, Paulig, Valio ja Fazer.

SEKin muodostavat mainostoimisto SEK & GREY, asiakassuhdemarkkinointiin ja digitaaliseen markkinointiin keskittynyt GREY Direct & Digital, mainonnan tuotantoon sekä pienten ja keskisuurten mainostajien palveluun erikoistunut GREY PRO, viestintätoimisto GCI sekä viestintään keskittyvä liikkeenjohdon konsulttitoimisto Perfecto. SEKin omistavat Salomaa Yhtiöt Oy (77,5 %) ja Grey Global Group (22,5 %).