Myös ns. positiivisuusarvoa mitattaessa Toinen sijoittui jaetulle kolmannelle sijalle. Positiivisuusarvo syntyy laskettaessa mielikuvien vahvuudet ja heikkoudet yhteen.

”Vahvuutemme on kuluttajan ostoprosessin tunteminen, kaavaton kontaktointistrateginen ajattelu sekä näistä kumpuava luovuu”, Hilvo kertoo.

”Myyntikatteestamme jopa puolet tulee puhtaan strategisesta työstä ja tulevaisuudessa toivomme myös sen näkyvän mielikuvissa. Olemmekin ainoana mediatoimistona osallistuneet kolmella omalla työllämme markkinoinnin tuloksellisuudesta palkitsevaan Effie-kilpailuun.”

Toisen perustajaosakkaat Ville Toriseva ja Teemu Neiglick toteavat, että ”hieno homma, mutta juuri siksihän me perustimme kontaktointitoimiston, ettei oltaisi ihan samalla hiekkalaatikolla mediatoimistojen kanssa”.

Toinen perustettiin keväällä 2005 ja sen suurimpia asiakkaita ovat Tjäreborg, Tallink, Seppälä, Fonecta, Plantagen sekä PlusTV.