Levikintarkastus Oy on solminut sopimuksen Kansallisen Mediatutkimuksen KMT toteuttamisesta TNS Gallup Oy:n kanssa vuodesta 2007 alkaen. KMT on Suomen suurin ja myös kansainvälisesti merkittävä painetun viestinnän tutkimuskokonaisuus.

Sanoma ärhenteli Taloututkimuksen tuottamasta KMT:stä syksyllä 2005 ja silloin Taloussanomissa julkaistun jutun mukaan uhkasi “vetää johtopäätöksiä” vääristelevistä tutkimustuloksista.

KMT:n toteuttajan Levinkintarkastus Oy:n puheenjohtaja on maltillinen lausunnossaan. “Tilaajatahot eli kustantajat ja MTL Mediatoimistot ry ovat olleet tyytyväisiä KMTkokonaisuudessa toteutettuihin uudistuksiin viimeisten kahden vuoden aikana. Näitä uudistuksia ovat olleet mm. tutkimuksen omistuksen saaminen tilaajien käsiin ja vaativan kirjekyselyn vastausprosentin toteutuminen kansainvälisestikin erittäin korkeana eli 50 prosenttina. Tiedossamme ei ole vastaavanlaista tutkimusta, jossa olisi päästy näin hyviin tuloksiin”, sanoo Levikintarkastus Oy:n hallituksen puheenjohtaja Eija Toiviainen.

“Nyt kuitenkin katseet ovat tulevaisuudessa ja haemme edelleen uusia ratkaisuja niin tiedonkeruumenetelmien kuin tutkimuksen sisällönkin suhteen. Niiden toteuttajaksi valitsimme TNS Gallupin, jolla on laaja kansainvälinen verkosto takaamassa tehokkaan kehittämisen”, jatkaa Toiviainen.

Tutkimusta kehitetään printtimedian tarpeisiin

Viimeisten kahden vuoden aikana KMT:n omistus, rakenne ja toteutustavat on uudistettu. Nyt haetaan tutkimuksen kehittämistä huomioiden printtimedian tulevaisuuden tarpeet. KMT-kokonaisuudessa tutkitaan aikakauslehtien ja sanomalehtien lukemista sekä suomalaisia kuluttajina. Nyt syksyllä raportoidussa aineistossa oli mukana 168 valtakunnallisesti tutkittua lehteä.
Tutkimusyrityksen vaihdos ei katkaise vuoden 2000 syksystä lähtien seurattuja KMTlukijatrendejä, joiden tutkimustapa on alun alkaenkin kehitetty TNS Gallupin asiantuntemuksella.

Kansallinen Mediatutkimus on poikkeuksellisen laaja kokonaisuus ja monen tahon tärkeä työkalu medioiden myynnissä ja medioiden suunnittelussa. Sen toteuttaminen tai sen toteuttamisen siirto sitoo aina paljon resursseja.

“Kuluneen kahden vuoden aikana olemme jatkaneet menestyksellä mediatutkimuksiin panostamista sekä kehittäneet edelleen alan osaamista ja resursseja. Meillä on kuulostelevaa nöyryyttä, kun lähdemme vastaamaan tilaajien esittämiin uusiin haasteisiin. Niihin uskomme pystyvämme antamaan paljon suomalaisen osaamisemme ja kansainvälisten kontaktiemme avulla, vahvistaa TNS Gallupin toimitusjohtaja Reijo Mesimäki.