Oraksen kosketusvapaalle hanalle tehty ”The Story of Mike” -mainoselokuva on voittanut pronssia arvostetussa maailmanlaajuisessa New York Festivals -mainoskilpailussa. ”The Story of Mike” -filmin on suunnitellut Mainostoimisto Taivas. Palkinnot jaettiin viime yönä New Yorkissa.

Elokuva voitti pronssia festivaalin pääsarjassa, kansainvälisessä mainonnassa. Kilpailun tuomaristoon kuului mainonnan huippuammattilaisia ympäri maailman.

”Filmi dramatisoi oivallisesti hanan tuote-edut. Kosketusvapaat hanat auttavat puolittamaan vedenkulutuksen. Lisäksi ne ovat helppokäyttöisiä ja turvallisia. Kyseinen mainoselokuva on ensimmäinen isompi markkinointitoimenpide kotitalouksille. Aiemmin hanoja on markkinoitu lähinnä julkisiin tiloihin”, Oras Oy:n myynti- ja markkinointijohtaja Pekka Kuusniemi sanoo.

New Yorkissa palkittu mainoselokuva on osa isompaa kokonaisuutta, jolla Oras tavoittelee entistä vahvempaa asemaa kansainvälisillä markkinoilla. Kosketusvapaissa hanoissa Oras on jo Euroopan markkinajohtaja.

”Kyse on useamman vuoden projektista, jossa markkinoinnilla ja jatkuvalla tuotekehityksellä on merkittävä rooli. Silti kyseinen kampanja on jo saavuttanut sille asetetut myynnilliset tavoitteet”, Kuusniemi kertoo.

”Oras on malliesimerkki teknologisen edelläkävijyyden, vahvan markkinointiosaamisen sekä kunnianhimoisen kansainvälistymisstrategian yhdistämisestä. Tällaisia menestystarinoita tarvitaan Suomeen lisää”, Taivas-ryhmän varatoimitusjohtaja Arto Manninen sanoo.

Voittaneen filmin tekoon osallistuivat seuraavat henkilöt: Oras Oy: myynti- ja markkinointijohtaja Pekka Kuusniemi, markkinointipäällikkö Anni Kallioniemi; Mainostoimisto Taivas: projektijohto Arto Manninen ja Inkeri Kallio, copywriter Markku Haapalehto, AD Nestori Brück; tuotantoyhtiö 7th Heaven / Callboy.

Oras kehittää, valmistaa ja markkinoi käyttäjäystävällisiä ja innovatiivisia talotekniikan vesijärjestelmiin kuuluvia tuotteita. Oras on Pohjoismaiden
markkinajohtaja ja konsernin päätavoite on kehittyä yhdeksi maailman johtavaksi yritykseksi toimialallaan. Yrityksellä on myyntitoimintaa useimmissa Euroopan maissa. Konsernin liikevaihto on 126 milj. euroa ja henkilöstöä noin 1100.

Mainoselokuva on nähtävissä internetissä osoitteessa http://stream.7th.fi/oras.