Venäjän markkinat toimivat myös hyvänä ponnahduslautana muihin entisiin IVY-maihin, kun talouden kehitys niissä luo edellytykset kannattavalle liiketoiminnalle, Hannu Syrjänen toteaa. Jo nyt SanomaWSOY kustantaa mm. Cosmopolitan-lehteä Georgiassa ja Kazakstanissa.

-Venäjällä meitä kiinnostaa jatkossa erityisesti aikakauslehtitoiminnan voimakas laajentaminen ja lehtijakelun kehittäminen. Tutkimme myös mahdollisuuksia laajentaa oppimateriaalikustantamistamme Venäjälle, kertoo Syrjänen SanomaWSOY:n suunnitelmista.

Yhtiön liikevaihto oli itäisen Keski-Euroopan maissa viime vuonna 268 miljoonaa euroa. Tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla vaihto on ollut 144 miljoonaa euroa. Hollantilaisilta ostettu venäläinen Independent Media toi viime vuonna 64,3 miljoonan eruron liikevaihdon. Vastaavati alkuvuonna yhtiö ylsi 41,5 miljoonan euron vaihtoon.