Kari Laakso (33), Bachelor of Arts, on nimitetty SWelcom Oy:n radioiden ohjelmajohtajaksi 16.10. alkaen. Laakso on viimeksi toiminut SBS Finland Oy:n palveluksessa The Voice TV:n ohjelmajohtajana.
SWelcom Oy aloittaa kaupallisen radiotoiminnan kahdella uudella kanavalla vuoden 2007 alussa. Toinen kanavista on life style -tyyppinen, urbaani aikuisille suunnattu kanava ja toinen on keskittynyt rock-musiikkiin ja sen ilmiöihin. Uudet radiokanavat ovat osavaltakunnallisia, mutta niiden yhteenlaskettu kuuluvuusalue kattaa suurimman osan Suomen kotitalouksista.
Laakso toimi The Voice TV:n ohjelmajohtajana syyskuusta 2005. Tätä ennen hän oli NRJ Finland Oy:n palveluksessa ja toimi ohjelmajohtajana vuodesta 2000. Laakso on aiemmin työskennellyt eri tehtävissä Radio Porissa ja Radio Popissa Valkeakoskella. Lisäksi hän on toiminut useiden sanomalehtien free lance -toimittajana. Suomen Radioiden Liitto valitsi Laakson vuonna 2002 Vuoden Ohjelmapäälliköksi.