Hän on toiminut aikaisemmin mm. Tammen kustannusjohtajana ja Image-lehden päätoimittajana. Nykyisin hän toimii Avaus Consultingissa viestintäalan konsulttina.
Tiina Kristofferson, joka on johtanut Bazarin Suomen toimintoja puolitoista vuotta, jättää yhtiön 21. syyskuuta siirtyäkseen Gummerus Kustannuksen palvelukseen.
Bazar on norjalaisomisteinen neljässä pohjoismaassa toimiva kustantamoryhmä. Suomessa Bazar Kustannus on toiminut vuodesta 2002 lähtien, ja kehitys on ollut nopeaa. Suomen julkaisuohjelma vuodessa on noin 28 nimikettä, ja kustantamon liikevaihdon kasvu kuluneen vuoden aikana on noin 80 %. Yhtiöllä on Suomessa kolme vakituista työntekijää. Syksyn kustannusohjelman kuumimmat nimet ovat supersuosittu brasilialainen Paolo Coelho, Ruotsin arvostetuimpiin kuuluva dekkaristi Leif GW Persson ja Suomen Bazarin ensimmäinen kotimainen kirjailija Jera Hänninen.
”Tiina Kristofferson on tehnyt Bazarissa loistavaa työtä, ja toivotan hänelle menestystä uusissa tehtävissä. On ilo saada Jaakko Tapanisen kokemuksella ja suhteilla varustettu henkilö kehittämään Bazarin liiketoimintaa kohti seuraavaa vaihetta”, sanoo Bazarin norjalainen perustaja ja pääomistaja Øyvind Hagen.