Tapa on yleinen esimerkiksi kulutusluottojen, soittoäänien ja matkapuhelin- ja laajakaistaliittymien markkinoinnissa, sanoo johtaja Anja Peltonen Kuluttajavirastosta.

-Tällainen menetelmä on vastoin tarjousmarkkinoinnin perusvaatimuksia, jotka on määritelty kuluttajansuojalaissa, hintamerkintäasetuksessa ja korkeimman oikeuden tarjousmarkkinointia koskevassa ratkaisussa. Miksi yritykset siitä huolimatta jatkavat sitä ja piilottelevat kuluttajan päätöksenteon kannalta olennaisia tietoja, hän ihmettelee.

Kuluttajavirasto on nyt muistuttanut kahdeksalle yritykselle tarjousmarkkinoinnin pelisäännöistä. Ei riitä, että rajoitukset ja ehdot kerrotaan mainoksessa, vaan olennaista on tapa, jolla ne ilmoitetaan.

-Kuluttajan pitää saada tieto todellisista kustannuksista sekä tarjouksen saamiseen tai käyttämiseen liittyvistä rajoituksista ilman ylimääräistä vaivannäköä. Nyt se on usein mahdotonta. Kun olennaiset tiedot esitetään epäselvästi, kuluttaja saa mainoksesta harhaanjohtavan kokonaisvaikutelman, Peltonen toteaa.

Kuluttajavirastoon onkin tullut runsaasti yhteydenottoja ärsyyntyneiltä kuluttajilta, jotka eivät ole ehtineet lukea mainoksen lopussa vilautettua pientä tekstiä ja ovat siksi saaneet tarjouksesta väärän kuvan. Heille on saattanut vasta tuotetta tai palvelua ostaessa selvitä, että luvatun kylkiäisen tai edun saa esimerkiksi vain tiettyinä ajankohtina tai vasta sitten, kun on ollut yrityksen asiakkaana määrätyn ajan.

Kuluttajavirasto peräänkuuluttaa yrityksiä ottamaan vastuuta markkinoinnin läpinäkyvyydestä.

-Hintojen vertailu esimerkiksi telepalveluiden osalta on jo ennestään lähestulkoon mahdotonta monimutkaisen hinnoittelurakenteen ja epäselvän hintojen ilmoittamisen vuoksi. Kun mainoksissa vielä lisäksi paisutellaan kylkiäisiä tai irrallisia hintatietoja, asiakkaan on entistä vaikeampi saada selville, mitä palvelu oikeastaan maksaa. Hän ei myöskään pysty vertaamaan palvelua muihin eikä valitsemaan itselleen parasta vaihtoehtoa, sanoo Peltonen.

Kuluttajavirasto lähetti tarjousmarkkinoinnin pelisäännöt sisältävän kirjeen myös Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitolle. Liittoa on pyydetty välittämään tietoa eteenpäin omille jäsenyrityksilleen ja –yhdistyksilleen. Kuluttajavirasto seuraa tilannetta ja palaa asiaan myöhemmin syksyllä 3G-puhelimien markkinoinnin osalta.