Suomalaiset kaapelitelevisio-operaattorit ja suomalainen kristillinen televisiokanava Taivas TV7 ovat sopineet TV7:n siirtymisestä maksuttoman digitaalisen peruskanavapalvelun piiriin. Kanava avautuu katsojille peruspalveluna syys-lokakuun aikana ja näkyy tästä syksystä lähtien ilmaiseksi suurimmassa osassa Suomessa, kaikissa niissä kaapelitalouksissa, joissa on digisovitin. Kanavaa vetää viestintäneuvos Martti Ojares, joka toimi aiemmin Sanoma Osakeyhtiön varatoimitusjohtana.
Sopimuksen piiriin kuuluu tällä hetkellä noin 850 000
suomalaistaloutta. Sopijaosapuolina kristillinen televisiokanavan
kanssa ovat Sonera, Elisa, Suomen 3KTV (Finnet-ryhmä), Turun
Kaapelitelevisio Oy ja Forssan Puhelin. Pääkaupunkiseudulla Taivas TV7 on ainakin toistaiseksi vielä osa Welhon kanavapakettia, jonka vuosimaksu on 20 euroa. Neuvottelut peruspalveluun siirtymisestä ovat käynnissä myös Welhon osalta. Vaasan Puhelin Oy:n alueella Taivas TV7 ei toistaiseksi näy.
TV7:n katsomiseen on vaadittu aikaisemmin lähes kaikissa
kaapeliverkoissa viiden euron hintainen erillinen kuukausimaksu ja ohjelmakortti. Peruspalveluun siirtyminen tarkoittaa Taivas TV7:n potentiaalisten katsojatalouksien määrän moninkertaistumista. Tällä hetkellä Suomen talouksista 55 % on kaapeliverkossa. Kaapelitalouksista kolmanneksella on jo digisovitin.
-Kun Suomi siirtyy syksyyn 2007 mennessä kokonaan pois
analogisuudesta ja digitalisoituu, on kanavallamme mahdollisuus
tavoittaa kaapeliverkkojen, jo toimivan reaaliaikaisen
nettitelevisiomme sekä muiden jakeluteiden ansiosta peräti kaksi
miljoonaa suomalaiskatsojaa. Tämä on äärimmäisen suuri ja
merkittävä askel kolmevuotiaan kanavamme historiassa, toteaa Taivas TV7:n perustaja, viestintäneuvos Martti Ojares.
-Kanavallamme on nyt jo viikoittain yli 60 erillistä
ohjelmanimikettä. Ohjelmistossamme on runsaasti raamatunopetusta, hengellisiä keskustelu- ja ajankohtaisohjelmia, musiikkia ja rukousohjelmia, laaja lastenohjelmisto, useita nuorten ohjelmia sekä monia tunnettujen kotimaisten ja ulkomaisten julistajien omia ohjelmakokonaisuuksia, kertoo kanavan toimitusjohtaja Martti Ojares.
Taivas TV7:n ohjelmia on voinut katsella tähän saakka myös
ruotsalaisen satelliittikanavan DKNET.TV:n kautta. Nyt
satelliittilähetyksiin tulee kuitenkin katko, kun DKNET.TV
järjestelee uudelleen toimintaansa. DKNET.TV näkyy nyt toistaiseksi vain internet-televisiona.