Uuden toimitusjohtajan haku on käynnistynyt hallituksen puheenjohtaja Tuomo Saarisen johdolla. Osapuolet ovat sopineet, että kumpikaan ei tämän enempää kommentoi toimisuhteen päättymistä.

Talentumin ensimmäinen puolivuotisjakso on mennyt taloudellisesti viime vuotta heikommin. Liikevaihto on kasvanut 24 prosenttia, mutta liikevoitto on tipahtanut 4,9 prosenttiin aiemmasta 9,3 prosentista. Talentumin Focus-lehtihanke meni pyllylleen kesäkuussa. Yhtiö ehti upottaa hankkeeseen miljoona euroa, mutta luopui lopulta saksalaisen lehtikonseptin tuomisesta Suomeen.